Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 15.12.2022/Pykälä 18


_______________________________________________________________________________

 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KvltkVi 15.12.2022 § 18  

    

 

 

Valmistelija hallintosihteeri

 

Hallintosäännön 127 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

 

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.  Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä.

 

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

Vaalilain 14 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisi (5) jäsenisenä.  Mikäli lautakunnan jäsen tietää olevansa esteellinen tai estynyt osallistumaan tähän kokoukseen, pyydetään pikaisesti ottamaan yhteyttä valmistelijaan; p. 050 389 2120 varajäsenen paikalle saamiseksi.

 

Kunnan keskusvaalilautakunnan jäsenten esteellisyydestä ja kelpoisuudesta todetaan seuraavaa:

 

  • Kelpoisuus:  Jäsenten ja varajäsenten on oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen. Vaalikelpoisuudesta Kuntalain 71 §:n mukaan https://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2015/20150410#Pidm45949345452192
  • Esteellisyys:  Jäsenten ja varajäsenten esteellisyydestä on voimassa mintä hallintolain 27-30 §:ssä säädetään.  Koska keskusvaalilautakunta ei eduskuntavaaleissa huoledi ehdokasasettelusta eikä ääntenlaskennasta, esteellisyystilanteet lienevät käytännössä harvinaisia.

 

Hallintosäännön 128 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti.  Tähän kokoukseen on mahdollista osallistua myös Teams-yhteydellä siitä etukäteen ilmoittaessaan.

 

Kokouskutsu on lähetetty jäsenille hyvissä ajoin ennen kokousta (viikolla 48) sähköisesti ja kirjallisesti.

 

Esittelijä Virolahden kunnan luottamuselimen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja jäsenmäärään nähden päätösvaltaiseksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.