Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 01.02.2023/Pykälä 11


 

Muut asiat / Ajankohtaiset asiat

 

Kuteltk 01.02.2023 § 11

_________________________________________________________________________ 

    

 

-                              Juhani Vartiala kysyi, että onko kunnalla tiedossa, että vuokratun kuntosalin katto vuotaa entisen pankin sisäänkäynnin luota. Markku Uski kertoit, että tästä nyt olevasta vuodosta ei ole tullut kuntatekniikkaan tietoa. Asiasta reklamoidaan kiinteistön omistajaa.

-                              Marko Korpela kyseli, että ollaanko lumityöt kilpailuttamassa vai käytetäänkö kahden vuoden optiota.

Markku Uski kertoi, että helmikuun lopun kokoukseen ollaan esittämässä lumitöiden kilpailutusta. Nykyiset sopimukset ovat olleet voimassa jo vuodesta 2018, ja jo siksi aiheellista kilpailuttaa. Edellisessä kilpailutuksessa kaikille alueille ei saatu tarjouksia ja osa aurauksista jouduttiin hankkimaan neuvottelumenettelyllä. Myös kiinteistökannassa on tapahtunut muutoksia. Kilpailutusta ennen on tarkoitus käydä ns. markkinavuoropuhelu tarjouksista kiinnostuneiden kanssa.

-                              Jukka Lappi kysyi miksi kunnan kiinteistöjen siirtyminen maakaasusta öljyyn on viivästynyt. Markku Uski kertoi, että viivästymisen syynä oli vuonna 2022 syksyyn asti jatkuneet päiväkodin ja terveyskeskuksen rakentamishankkeet sekä se, että syksyllä ei löytynyt poltinasentajaa, jolla olisi heti ollut aikaa ottaa työt tehtäväksi. Nyt on öljyt säiliössä ja polttimet vaihdetaan tällä viikolla.

-                              Tarja  Alastalo kysyi, että missä vaiheessa asuntojen osalta siirrytään vesien kulutuksen mukaiseen laskutukseen. Markku Uski kertoi, että asian osalta ei vielä ole ehditty tehdä mitään, koska Pitkäkoski työllistää nyt paljon. Asia pyritään saamaan kuntoon kesäksi.

-                              Vappu Kuokka kyseli, että mitä Patassuon vesiyhtymän tilanteeseen kuuluu ja mitä se kunnalle mahdollisesti aiheuttaa. Markku Uski kertoi, että yhtymä on hakenut poikkeuslupaa liiallisen fluoridin osalta ja saanee vuoden luvan. Osakkaat ovat liittymässä kunnan verkostoon. Kunnalla ei ole omaa vesijohtoa koko alueella, ja se tulisi rakentaa vuonna 2024.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Markku Uski

 

Ehdotus Merkitään tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.