RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 61
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksyminen
KhVi 20.03.2023 § 61
89/02.04.01.03/2022
Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, puh. 0401992146.
Kuntalain 113 §:n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien
tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikea ja riittävä kuva kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta olennaisuusperiaatteen mukaisesti. Tätä varten tarpeelliset seikat on ilmoitettava liitetiedoissa.
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomus on osa tilinpäätöstä. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä.
Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Vuosi 2022
Vuosi 2022 jää historiaan suurista toimintaympäristön muutoksista. Venäjän 24.2.2022 aloittama hyökkäyssota Ukrainaan käynnisti epävarmuuden ajan. Venäjän toimilla on ollut suuria seurannaisvaikutuksia Virolahdelle.
Suurimpana vaikutuksena kunnassa toimiville yrityksille oli, kun syyskuun lopulla turistiliikenne Venäjältä Suomeen päättyi kokonaan. Vaalimaalla sijaitseva Suomen ensimmäinen outlet-kylä Zsar sekä kiinteistöyhtiö East Gate Development asetettiin konkurssiin lokakuussa, minkä vuoksi konkurssia edeltävät maanvuokrat ja muut saatavat joudutaan kirjaamaan luottotappioiksi tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä.
Muita keskeisiä negatiivisia poikkeamia olivat erityisesti Kymsoten noin 2,0 miljoonaa euroa Virolahden budjetoitua korkeampi kuntalaskutuksen taso, energian hinnannoususta johtuneet lämmityskustannusten ylitykset sekä Kymenlaakson Sähkön odotettua pienemmät osingot.
Valtionosuudet toteutuivat alkuperäistä talousarviota hieman (n. 217 000 euroa) korkeampina. Poikkeuksellisista haasteista johtuen kunta haki ja sai lisäksi harkinnanvaraista valtionosuutta 550 000 euroa. Verotulot jäivät alkuperäisestä budjetista noin 32 000 euroa. Eritoten Vaalimaan työllisyystilanne heijastui odotettua alhaisempina tuloverotilityksinä. Sen sijaan yhteisöverot toteutuivat odotettua paremmin.
Toiminnallisesti vuotta värittivät hyvinvointialueuudistus, henkilöstön siirto hyvinvointialueelle sekä päätös ostaa sivistystoimen ateriat jatkossa Kymijoen Ravintopalveluilta. Loppuvuodesta huomio kohdistui Virolahden Miehikkälälle tekemään esitykseen ensisijaisesti kuntaliitostunnusteluiden aloittamista ja toissijaisesti Kaakon kaksikko -yhteistoimintasopimuksen uudelleen neuvottelusta.
Vuoden positiivisinta antia olivat peruspalveluihin tehdyt investoinnit. Virojoen uusi päiväkoti valmistui ja otettiin käyttöön aikataulussa (8/2022). Lapsiperheiden osalta uusi päiväkoti on suuri vetovoimatekijä - lapsiryhmät ovat täyttyneet ja kysyntää on riittänyt yli kuntarajojen. Uusi päiväkoti on viime vuosien suurin yksittäinen investointi ja se on myös investointi tulevaisuuteen. Elokuussa 2022 valmistui myös terveysaseman perusparannus.
Helmikuussa 2022 avautui Virojoelle noin 400 neliömetrin kuntosali yhteistyössä kunnan ja yritysten kanssa. Kunta vuokrasi yritykseltä tilat kuntosalilaitteineen ja tämän jälkeen kilpailutti toimintaa pyörittävä kuntosaliyrittäjän. Kuntosali on toiminut nyt vuoden ja ihmiset ovat löytäneet hyvin salin ja kuntosaliharrastuksen.
Virolahden erittäin haastava taloustilanne näkyy vuoden 2022 toteumassa. Emokunnan vuosikate oli noin - 1,37 miljoonaa euroa negatiivinen ja toteutui 2,37 miljoonaa euroa oletettua heikompana. Lyhytaikaista lainaa jouduttiin lopulta ottamaan 4,5 miljoonaa euroa.
Tilikausi 2022 toteutui noin 2 781 200 euroa alijäämäisenä.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) allekirjoittaa tilinpäätöksen ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi.
2) saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi.
3) esittää kunnanvaltuustolle, että tilikauden alijäämä 2 781 184,20 euroa siirretään yli-/alijäämätilille.
4) esittää kunnanvaltuustolle henkilöstöraportin 2022 hyväksyttäväksi.
5) oikeuttaa viranhaltijat tekemään tarvittavat tekniset korjaukset, korjaamaan mahdolliset kirjoitus- ja asiavirheet sekä muokkaamaan valtuustolle lähetettävän tasekirjan ulkonäköä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |