RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 80
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten jäsenmuutos
KhVi 03.04.2023 § 80
32/00.00.01.01/2023
Valmistelija palvelusihteeri Jukka Husu, p. 040 710 7304
Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten valintaan sovellettiin 9.8.2021 § 36 alla lueteltavia valintaperiaatteita.
Kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 6 - 9 §:ien mukaan kunnan valtuuston tulee valita kuntaan uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Käytännössä on tarkoituksenmukaista valita heitä enemmän.
Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään. Uskotuksi mieheksi ei saa siten valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta.
Valinnassa on huomioitava naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain
säännökset. (Tasa-arvolaki 4 a §).
Uskottuun mieheen sovelletaan muuten, mitä kuntalaissa 410/2015
säädetään kunnan luottamushenkilöstä.
Maanmittauslaitos esitti kirjeessään 22.6.2021, että kiinteistötoimitusten luonteesta johtuen tulisi uskotuiksi miehiksi valita sellaisia henkilöitä, joilla on mahdollisuus suorittaa tätä luottamustehtävää päiväsaikaan ja maasto-olosuhteissa. Myös aiemmin uskottuna miehenä toimineiden uudelleenvalinta olisi suositeltavaa. Kiinteistötoimitukset ovat usein pitkäkestoisia ja monimutkaisia, jolloin jatkuvuudesta ja kokemuksesta olisi hyötyä.
Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten vaali valtuustokaudelle 2021 - 2025 valittiin uskotuiksi mieheksi seuraavat henkilöt:
Jari Kuokka
Eira Niemelä
Juhani Vartiala
Janne Tolvanen
Pekka Uski
Anna Hannolainen
Anna Hannolaiselle 13.3.2023 myönnetyn eron vuoksi kunnanvaltuuston tulee valita uusi uskottu mies.
Esittelijä Varhaiskasvatusjohtaja, Virolahden vs. kunnanjohtaja Outi Silander
Päätösehdotus Kunnanhallitus, esittää että kunnanvaltuusto nimeää uuden uskotun miehen Anna Hannolaisen tilalle.
Päätös Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto 1) myöntää eron Anna Hannolaiselle uskotun miehen tehtävästä vaalikelpoisuuden menettämisen vuoksi ja 2) valitsee uuden uskotun miehen.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |