RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.04.2023/Pykälä 81
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Esitykset itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä
KhVi 03.04.2023 § 81
21/01.02.03.01/2023
Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, puh. 0401992146.
Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat antavat vuosittain itsenäisyyspäivänä 6.12. kunniamerkkejä ansioituneille kansalaisille.
Kunnat toimittavat ehdotuksensa keskitetysti oman alueensa aluehallintovirastoon. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt tämän vuoden itsenäisyyspäivänä myönnettäviä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä koskevat esitykset 28.4.2023 mennessä.
Aluehallintoviraston johdon tuelle tehdään esitykset henkilöistä, joiden pääasialliset ansiot on saavutettu kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen tai sellaisen kunnan lautakunnan jäsenenä, jonka tehtävien ohjaus ja valvonta kuuluvat valtiovarainministeriölle. Kunnallisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden esityksiä tehtäessä noudatetaan samaa periaatetta.
Ritarikuntien kotisivuilta Kunniamerkit - Ritarikunnat löytyvät tarkemmat ohjeet kunniamerkin saamiseen edellytetyistä ansioista ja lomakkeen täyttämisestä.
Esittelijä Varhaiskasvatusjohtaja, Virolahden vs. kunnanjohtaja Outi Silander
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää tehdä esitykset henkilöistä, joille kunniamerkkejä haetaan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |