Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 26.04.2023/Pykälä 36


 

Pitkäkosken päiväkodin rakennustöiden käynnistyminen, Miehikkälä

 

Kuteltk 26.04.2023 § 36

_________________________________________________________________________ 

14/10.03.02.00/2022  

 

 

Valmistelija Tilapalvelupäällikkö Veikko Tylli

 

Pitkäkosken päiväkodille myönnettiin rakennuslupa 3.4.2023. Lupa tuli lainvoimaiseksi 19.4.2023, eikä valituksia ole saapunut.

Urakkasopimus KVR- urakan osalta allekirjoitettiin 13.4.2023 Insinöörilinja Oy:n ja maalämpöurakan osalta Haveputki Oy:n kanssa. Työt ovat alkaneet maansiirtotöillä rakennuspaikalla sekä työmaaparakkien pohjan tekemisellä. Tien alitus infran saamiseksi alueelle on meneillään. Työmaa-alue on aidattu. Rakennusten anturoiden tekeminen alkaa vko 17. Työturvallisuuden aloituskokous on pidetty. Vastaava työnjohtaja on Jyri Toikka, Insinöörilinja Oy. Työmaan valvojana ja Miehikkälän kunnan edustajana hankkeessa on tilapalvelupäällikkö Veikko Tylli.

 

Esittelijä Tilapalvelupäällikkö Veikko Tylli

 

Ehdotus Lautakunta merkitsee asian tiedoksi. 

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.