Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 26.04.2023/Pykälä 38


 

Oikaisupyyntö jätevesimaksusta, Miehikkälä

 

Kuteltk 26.04.2023 § 38

_________________________________________________________________________ 

25/15.00.02.01/2023  

 

 

Valmistelija Vt. tekninen johtaja Sami Nivuslammi

 

Hauhiantie 9:n omistaja hakee kuntatekniikan lautakunnalta hyvitystä jätevesimaksuun. Em. osoitteessa ulkovesipostin hanaa ei oltu suljettu kunnolla talveksi ja letkun liitin oli hajonnut, jonka takia vettä oli valunut nurmikolle. Vesimittari on luettu 23.2.2023, jolloin lukema on ollut 229 m³ ja vuodon havaintopäivältä 29.3.2023 mittarinlukema oli 674 m³, joten erotukseksi tuolla aikavälillä tulee 445 m³. Valokuvat todentavat, että vesipostin läheisyydestä, talon vierustalta lumi oli sulanut, joten vesi valui maahan eikä siten joutunut viemäriverkostoon. Asukas on valmis maksamaan maahan valuneen veden vesimaksun.

 

Käytäntönä on ollut, että vuotovahinkotapauksessa jätevesi hyvitetään mikäli pystytään osoittamaan ettei vuotovesi ole mennyt viemäriin.

 

Kuvien perusteella voidaan nähdä lumen sulaneen vesipostin ympäristöstä, joten voidaan todeta vettä vuotaneen maahan. Aikavälillä 30.9.2022 - 23.2.2023 mitattu normaali vedenkulutus oli 0,52m³ / vrk. Aikavälillä 23.2.-29.3.2023 (34 vrk) normaaliksi vedenkulutukseksi voidaan arvioida aiemman mitatun vedenkulutuksen mukaan 0,52 l / vrk x 34 vrk => n. 18 m³. Ylimääräistä, normaalista poikkeavaa vedenkulutusta kyseisellä ajanjaksolla (23.2.-29.3.2023) on 445 m³ - 18 m³ => 427 m³.

 

Esittelijä Tilapalvelupäällikkö Veikko Tylli

 

Ehdotus Lautakunta päättää hyvittää Hauhiantie 9 omistajalle 23.2.-29.3.2023 väliseltä ajalta jätevesimaksua 427 m³. Kiinteistössä tapahtui kyseisellä aikavälillä vesijohtovuoto, jossa vuotovesi valui pihalle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.