RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 22.05.2023/Pykälä 108
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Äänestysaluejako vuodelle 2024
KhVi 22.05.2023 § 108
28/00.00.00.01/2023
Valmistelija hallintosihteeri
Vaalilain 8 §:n mukaan kunta muodostaa yhden äänestysalueen, jollei sitä ole tarpeen jakaa useampaan äänestysalueeseen. Äänestysalueiden pinta-alasta tai asukasmäärästä ei vaalilaissa ole tarkempia määräyksiä. Äänestysalueista päättää valtuusto.
Valtuuston päätöksellä muutettu äänestysaluejako on voimassa 1.1.2024 alkaen toimitettavissa vaaleissa ja kansanäänestyksissä, jos valtuuston päätöksestä on ilmoitettu 31.8.2023 mennessä Digi ja väestötietovirastolle (DVV).
Kunnan ilmoittaman päätöksen perusteella DVV huolehtii siitä, että väestötietojärjestelmän rakennustietoihin merkitään jokaiselle rakennukselle oikea, valtuuston päätöksen mukainen tieto äänestysalueesta. DVV huolehtii myös siitä, että äänestysalueiden tiedot ovat ajan tasalla vaalitietojärjestelmässä silloin, kun äänestyspaikkojen tietojen ylläpito kulloinkin toimitettavaa vaalia varten alkaa.
Perustettaessa vaalien äänioikeusrekisteri väestötietojärjestelmän tiedoista äänioikeutetun, äänioikeutetun äänestysalue määritellään hänen asuinrakennukselleen merkityn tiedon perusteella. Tämän perusteella määräytyy se, minkä äänestysalueen ja äänestyspaikan vaaliluetteloon henkilö lisätään, ts. missä hän voi vaalipäivänä äänestää.
Asunnottomien, laitoksissa asuvien ja ulkomailla vakituisesti asuvien äänioikeutettujen (= erityisryhmät) äänestysalueen valtuusto määrää kunnan äänestysaluejaon muuttamista koskevassa päätöksessään.
Äänestysaluejako rekisteröidään väestötietojärjestelmässä jokaisen yksittäisen rakennuksen tasolle asti, joten kunnan ilmoituksesta on käytävä selkeästi ilmi, mitkä alueet liittyvät yhteen ja mitkä jakaantuvat. Selkeintä on, mikäli valtuuston päätöksen osana tai liitteenä on taulukko, jossa kuvataan rinnakkain vanha ja uusi äänestysaluejako.
DVV:lle ilmoitettu valtuuston päättämä äänestysaluejako on voimassa toistaiseksi eli kaikissa vaaleissa ja kansanäänestyksissä siihen saakka, kunnes sitä vaalilain määräämän järjestyksen mukaisesti muutetaan uudestaan.
Äänestysaluejakoa määriteltäessä on huolehdittava siitä, että
1) mikään äänestysalue ei muodostu äänestäjämäärältään niin suureksi, että siitä aiheutuu haittaa äänestäjille äänestyspaikan ruuhkautumisena tai toisaalta vaalilautakunnan alustavan tuloslaskennan hidastumisena vaalipäivän iltana, jolloin kunnan tuloslaskenta viivästyy tai
2) huomioidaan se, että äänestysalueiden määrän väheneminen ei heikennä äänestäjien mahdollisuuksia osallistua vaalipäivän äänestykseen.
Oikeusministeriö on mm. kirjeessään kunnille (14.9.2022, dnro VN/12272/2022) suositellut, että äänestysalueiden määrää ei tulisi ilman painavaa syytä ainakaan vähentää ja todennut lisäksi, että äänioikeusrekisterin (sähköisen vaaliluettelon) käyttö vaalipäivän äänestyksessä ei ole peruste vähentää äänestysalueiden määrää.
Jos kunnassa muutetaan äänestysaluejakoa, päätöksen valmistelusta on tiedotettava kunnan rakennusvalvontaa.
Äänestysaluetiedoissa on ilmoitettava pakollisena tietona:
- äänestysalueen numerotunnus (välillä 001-999)
- äänestysalueen nimi (selkeä ja asukkaiden yleisesti tuntema paikannimi)
- vaalipäivän äänestyspaikan nimi ja käyntiosoite
- erityisryhmien äänestysalue
Voimassa oleva äänestysalueiden jako ja eduskuntavaaleissa 2.4.2023 Virolahden äänioikeutettujen määrät olivat seuraavat:
001 Klamilan äänestysalue 523 äänioikeutettua
002 Ravijoen äänestysalue 365 äänioikeutettua
003 Virojoen äänestysalue 1769 äänioikeutettua
Virojoen äänestysalueen äänioikeutetut sisältävät myös erityisryhmät.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, ettei äänestysaluejakoon tehdä muutoksia.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |