RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 24.05.2023/Pykälä 31
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Vuoden 2022 arviointikertomuksen valmistelu
TarkltkV 24.05.2023 § 31
89/02.04.01.03/2022
Valmistelija Tilintarkastaja Minna Back-Helvasto, p.050 303 6447
Kuntalain 121 §:n mukaisesti tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Tarkastuslautakunta antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.
Tarkastuslautakunta valmisteli arviointikertomusta 3.5.2023 kokouksessa ja päätti jatkaa valmistelua tässä kokouksessa. Arviointikertomusluonnos on toimitettu jäsenille sähköpostitse 2.5.2023.
Esittelijä Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja
Päätösehdotus Tarkastuslautakunta päättää
- hyväksyä ja allekirjoittaa arviointikertomuksen,
- luovuttaa arviointikertomuksen valtuustolle tiedoksi ja käsiteltäväksi
- esittää valtuustolle, että valtuusto velvoittaisi kunnanhallituksen ja lautakunnat käsittelemään arviointikertomuksen ja antamaan vastineet kertomuksen havaintoihin sekä raportoimaan valtuustolle kuluvan vuoden aikana havaintojen aiheuttamista toimenpiteistä
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |