Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 161


_______________________________________________________________________________

 

Valtuuston päätösten laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

KhVi 11.09.2023 § 361  

    

Valmistelija hallintosihteeri

 

 Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

 Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

 Jos valtuusto pysyy päätöksessään, kunnanhallituksen on saatettava hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, onko täytäntöönpanolle laillisia esteitä. Hallinto-oikeus ei ratkaise asiaa ennen kuin valitusaika päätöksestä on kulunut.

 

 Kunnanvaltuuston 4.9.2023 päättämät asiat olivat:

 

  • Kuntaliitosselvityksen käynnistäminen Haminan kaupungin ja Virolahden kunnan välillä
  • Sopimus yhteisestä toimielimestä julkisten työvoimapalveluiden järjestämiseksi
  • Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymän perussopimukseen tehtävä lisäys
  • Lisämääräraha/Haikan yksityistien parantaminen
  • Rakennusvalvontamaksujen päivitys
  • Rakennusvalvonnan palvelumaksujen päivitys
  • Eron myöntäminen luottamustoimesta/Jari Harju

 

 

 

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää panna tehdyt päätökset laillisessa järjestyksessä syntyneinä ja toimeenpanokelpoisina täytäntöön.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.