Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 11.09.2023/Pykälä 170


_______________________________________________________________________________

 

Sarastia Oy:n osakkeiden lunastus

 

KhVi 11.09.2023 § 370  

41/02.03.05/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, p. 040 199 2146

 

Ylä-Savon sote-kuntayhtymän omistamat osakkeet 1500 kpl ovat siirtyneet Iisalmen kaupungille 29.6.2023. Iisalmen kaupunki ei ole entuudestaan Sarastian omistaja.

 

Sarastia Oy:n yhtiöjärjestyksen 10 §:n mukaan Sarastian osakkeenomistajilla on oikeus lunastaa yhtiön osake, joka siirtyy ostajalle, joka entuudestaan ei ole yhtiön osakasrekisterin osakkeenomistaja. Yhtiökokouksessa 23.5.2023 määriteltyä osakkeen merkintähintaa (8,49 euroa/kpl) sovelletaan myös lunastushintaan.

 

Yhtiöjärjestyksen mukaan osakkeenomistajan tulee esittää lunastusvaatimuksensa kirjallisesti yhtiölle kuukauden kuluessa siitä, kun yhtiö sai tiedon osakkeiden siirrosta. Jos ilmoitusta lunastusoikeuden käyttämisestä ei saada määräajan sisällä, katsotaan lunastusmenettely päättyneeksi.

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että se ei käytä osakkeisiin lunastusoikeutta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.