Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 19.10.2023/Pykälä 36


_______________________________________________________________________________

 

Vuoden 2024 presidentinvaalin ja europarlamenttivaalien organisointi

 

KvltkVi 19.10.2023 § 36  

57/00.00.00.01/2023  

 

Valmistelija hallintosihteeri Arja Salmi, p. 050 389 2120

 

Vaalilain 14 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta ottaa itselleen sihteerin ja muun tarvittavan henkilöstön. Se päättää muiden kuin kokouksiinsa vaalilaissa tarkoitettujen tehtäviensä vuoksi osallistumaan oikeutettujen henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta kokouksissaan.

 

Keskusvaalilautakunnan sihteeri valmistelee keskusvaalilautakunnassa päätettävät asiat sekä toimii kokouksessa esittelijänä. Keskusvaalilautakunnan sihteeri johtaa vaaliorganisaation toimintaa keskusvaalilautakunnan alaisuudessa. Tehtäviin kuuluu muun muassa vaalien organisointi ja operatiivinen johtaminen, henkilökunnan rekrytoiminen ja kouluttaminen.

 

Lautakunta voi päätöksellään siirtää toimivaltaansa puheenjohtajalle sekä lautakunnan alaisille viranhaltijoille ja työntekijöille. Vaalien käytännön järjestelyistä vastaa sihteeri. Sihteerillä tulee olla riittävät valmiudet palkata itselleen tarvittava määrä henkilökuntaa sekä mahdollisuus sopia käytännön järjestelyistä. Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja hyväksyy työvuorolistat käyttöön otettavaksi.

 

Vaaliorganisaatio ostaa tarvittavat IT-palvelut Kymijoen ICT:ltä vaalitoimistoon, ennakkoäänestyspaikoille ja varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikoille.

 

Esittelijä Virolahden kunnan luottamuselimen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää

1) nimetä keskusvaalilautakunnan sihteerin ja hänelle varahenkilön vuoden 2024 presidentinvaaliin ja europarlamenttivaaleihin

2) valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tai hänen varahenkilönsä rekrytoimaan vaaliprojektiin riittävän määrän henkilöstöä lakisääteisten tehtävien hoitoon

3) valtuuttaa em. vaaliviranomaiset tekemään tarvittavat hankinnat ja sopimukset kolmansien osapuolten kanssa vaalin ajan

4) valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin ja hänen varahenkilönsä tarkistamaan ja käsittelemään ennakkoäänestysasiakirjat

5) nimetä kotiäänestysvirkailijan ja hänelle varahenkilön ennakkoäänestysjakson ajaksi.

 

Asian käsittely Arja Salmi poistui kokoustilasta asian käsittelyn ajaksi. Pöytäkirjanpitäjänä toimi puheenjohtaja Mikko Vilkki.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti

1) nimetä keskusvaalilautakunnan sihteeriksi Arja Salmen ja hänen varahenkilökseen Jukka Husun,

2) valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tai hänen varahenkilönsä rekrytoimaan vaaliprojektiin riittävän määrän henkilöstöä lakisääteisten tehtävien hoitoon,

3) valtuuttaa em. vaaliviranomaiset tekemään tarvittavat hankinnat ja sopimukset kolmansien osapuolten kanssa vaalien ajan,

4) valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin ja hänen varahenkilönsä tarkistamaan ja käsittelemään ennakkoäänestysasiakirjat ja

5) valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin nimeämään kotiäänestysvirkailijan ja hänen varahenkilönsä ennakkoäänestysjakson ajaksi.