Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 19.10.2023/Pykälä 39


_______________________________________________________________________________

 

Vaalibussin aikataulu

 

KvltkVi 19.10.2023 § 39  

57/00.00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija hallintosihteeri Arja Salmi, puh. 050 389 2120

 

 Liikkuvan äänestyspaikan avulla pyritään parantamaan kunnan eri kylien äänestysvilkkautta.  Kunnanhallitus on delegoinut vaalibussin reittisuunnitelman teon keskusvaalilautakunnan tehtäväksi.

 

 Vaalibussijärjestelyt on hoidettu jo useana vuonna yhdessä Miehikkälän keskusvaalilautakunnan kanssa samalla bussilla ja osittain samalla kalustolla.  Kiertovuoro alkaa ennakkoäänestyksen ensimmäisenä päivänä Miehikkälästä ja toisena päivänä (torstai) olisi Virolahden kierroksen vuoro.

 

 Eduskuntavaalien 2023 reittisuunnitelma oli seuraava:

 

Kotola-Mattilan VPK:n talo  klo 8:15 - 9:00

Vaalimaa Shopping Center Oy klo 9:25 - 10:00

Ravijärven VPK:n talo  klo 10:30 - 11:15

Häppilä, Pajamäentien risteys klo 11:40 - 12:10

Klamilan Sale  klo 12:30 - 14:00

Harjun Oppimiskeskus Oy  klo 14:25 - 15:25

Pihlajan Mäkipirtti  klo 15:50 - 16:35

Virolahden kirkon aukio  klo 17:05 - 17:35

 

Eduskuntavaalien reittisuunnitelmassa oli vielä huomioitu koronan aiheuttamat lisätyöt (puhdistus). Nyt kun on palattu normaaliaikaan, aikataulua olisi mahdollista tiivistää esim. seuraavasti:

 

Kotola-Mattilan VPK:n talo  klo 8:15 - 8:55

Vaalimaa Shopping Center Oy klo 9:10 - 9:35

Ravijärven VPK:n talo  klo 10:10 - 10:50

Häppilä, Pajamäentien risteys klo 11:10 - 11:40

Klamilan Sale  klo 12:00 - 13:30

Harjun Oppimiskeskus Oy  klo 13:50 - 14:20

Pihlajan Mäkipirtti  klo 14:40 - 15:25

Virolahden kirkon aukio  klo 15:45 - 16:30

 

Esittelijä Virolahden kunnan luottamuselimen puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää vuoden 2024 presidentinvaalin ja europarlamenttivaalien liikkuvan äänestyspaikan reittisuunnitelman alla olevan tiivistetyn suunnitelman mukaisesti:

Kotola-Mattilan VPK:n talo  klo 8:15 - 8:55
Vaalimaa Shopping Center Oy klo 9:10 - 9:35
Ravijärven VPK:n talo  klo 10:10 - 10:50
Häppilä, Pajamäentien risteys klo 11:10 - 11:40
Klamilan Sale  klo 12:00 - 13:30
Harjun Oppimiskeskus Oy  klo 13:50 - 14:20
Pihlajan Mäkipirtti  klo 14:40 - 15:25
Virolahden kirkon aukio  klo 15:45 - 16:30.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.