Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 190


_______________________________________________________________________________

 

Kuntien Tiera Oy:n osakkeiden lunastus

 

KhVi 09.10.2023 § 190  

74/02.03.05/2023  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, p. 040 199 2146

 

 Kuntien Tiera Oy:n hallitus on saanut tiedon yhtiön osakkeiden siirtymisestä yhtiön ulkopuoliselle uudelle omistajalle. Ylä-Savon Sote kuntayhtymän omistamat 2.469 osaketta on siirretty Iisalmen kaupungille.

 

 Kuntien Tiera Oy:n yhtiöjärjestyksen 15 §:n mukaan yhtiöllä ja toissijaisesti muilla osakkeenomistajilla on oikeus lunastaa yhtiön osake, osakkeenomistajan osakkeestas maksamalle merkintähinta (2 euroa/osake).  Kuntien Tieran hallitus päätti, ettei yhtiö lunasta kyseisiä osakkeita itselleen.

 

 Yhtiöjärjestyksen mukaan osakkeenomistajan tulee esittää lunastusvaatimuksensa sähköpostitse yhtiölle viimeistään 29.11.2023. Jos ilmoitusta lunastusoikeuden käyttämisestä ei saada määräajan sisällä, katsotaan lunastusmenettely päättyneeksi.

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, ettei se käytä osakkeisiin lunastusoikeutta.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.