RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 186
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Lausunto Virolahden kunnanhallitukselle sivistys- ja hyvinvointilautakunnan 21.2.2023 §18 päätökseen liittyen
SivHyltk 26.09.2023 § 74
Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Auli Hyttinen p. 050 3892 110
Sivistys- ja hyvinvointilautakunnan päätöksestä (21.02.2023, § 18) on valitettu Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Itä-Suomen hallinto-oikeus on toimittanut Virolahden kunnanhallitukselle valituksen johdosta lausunto- ja asiakirjapyynnön, jossa se pyytää Virolahden kunnanhallitusta:
1. Hankkimaan sivistys- ja hyvinvointilautakunnan lausunnon sekä antamaan halutessaan lisäksi oman lausuntonsa asiassa.
2. Vastaamaan valittajan esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausumaan esitetystä selvityksestä.
3. Toimittamaan kaikki valituksenalaisen päätöksen perusteena olevat asiakirjat ja muu tarvittava selvitys, mukaan lukien:
. virkasuhteeseen ottamista koskeva päätös oikaisuvaatimusohjeineen sekä valituksenalainen päätös siihen liitettyine valitusosoituksineen
. viranhakukuulutus
. selvitys viran kelpoisuusvaatimuksista
. valittajan sekä virkaan valitun hakemusasiakirjat liitteineen
. mahdolliset koontiluettelot hakijoista, ansiovertailu, haastattelumuistiinpanot ja mahdollinen muu selvitys siitä, kuinka hakijoita on vertailtu
. oikaisuvaatimus liitteineen
Itä-Suomen hallinto-oikeuden kehotuksen mukaisesti on valmisteltu lausunto, jonka sivistys- ja hyvinvointilautakunta antaa Virolahden kunnanhallitukselle. Lausunto ja sen liitteet ovat tämän pykälän liitteinä ja ne salataan julkisuuslain 24 §:n perusteella.
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtajan sijaisena varhaiskasvatusjohtaja Outi Silander.
Päätösehdotus Sivistys- ja hyvinvointilautakunta antaa liitteen mukaisen lausunnon Virolahden kunnanhallitukselle.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
Merkitään, että nuorisovaltuuston edustaja Juuso Salmela poistui asian käsittelyn ajaksi.
KhVi 09.10.2023 § 186
26/01.01.04.01/2022
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) yhtyä sivistys- ja hyvinvointilautakunnan antamaan lausuntoon, eikä katso oman lausunnon antamista tarpeelliseksi.
2) todeta, että sivistys- ja hyvinvointilautakunnan antamassa lausunnossa on vastattu valittajan esittämiin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausuttu esitetystä selvityksestä.
3) toimittaa sivistys- ja hyvinvointilautakunnan antaman lausunnon sekä pyydetyt asiakirjat Itä-Suomen hallinto-oikeudelle.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |