Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 43


_______________________________________________________________________________

 

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2024

 

 

KhVi 06.11.2023 § 204 

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, puh. 0401992146.

 

Verotusmenettelystä annetun lain 91. a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa tuloveroprosentin suuruus Verohallinnolle viimeistään verovuotta edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä.

 

Kaikkien Manner-Suomen kuntien tuloveroprosentteja alennettiin vuodelle kuluvalle vuodelle 12,64 prosenttiyksiköllä. Näin ollen tuloveroprosentit ovat tällä hetkellä prosentin sadasosan tarkkuudella. Ensi vuoden tuloveroprosentit tulee määrätä ja ilmoittaa 0,10 %-yksikön tarkkuudella, eli näin ollen kaikkien kuntien tuloveroprosentit muuttuvat. Jos kunta ei ilmoita tuloveroprosenttinsa määräajassa Verohallinnolle tai virheellisesti (ei 0,10 % -yksikön tarkkuudella) kunnan vuoden 2023 sovellettua tuloveroprosenttia voidaan pyöristää lähimpään prosenttiyksikön kymmenykseen vuodelle 2024. (Laki verotusmenettelystä 91 a § ja 91 b §).

 

Virolahden tuloveroprosentti vuodelle 2023 on 8,86 %. Kuntaliiton viimeisimmän (10/2023) veroennustekehikon mukaan Virolahden tilitettävät tuloverot olisivat noin 4,89 miljoonaa euroa vuonna 2023 ja 4,53 miljoonaa euroa vuonna 2024, mikäli veroprosentti olisi 8,90 %. Odotettu alenema johtuu "verohäntien" vaikutusten poistumisesta. Verohännät tarkoittavat kuluvana vuonna tilitettäviä aikaisemman verovuoden (sote-uudistusta aiemman verovuoden) tulokertymiä, jotka pannaan maksuun vanhan veropohjan mukaisina.

 

Virolahden kunnan talous on tällä hetkellä selvästi yli 2,0 miljoonaa euroa epätasapainossa ja konsernitaseessa on kertyneitä alijäämiä. Tilanne edellyttää rakenteellisia muutoksia palveluihin, mutta myös verotusta on tarkasteltava. Tuloverotuksen 1,04 %-yksikön nostolla 9,90 %:in tilitettävät tuloverot vuonna 2024 olisivat Kuntaliiton veroennustekehikon (10/2023) mukaan noin 4,99 miljoonaa euroa, mikä olisi noin 460 000 euroa enemmän kuin ennustettavat tilitykset 8,9 %:n verokannalla. Tänä vuonna tilitettävät tuloverot ylittyisivät ennusteen kuitenkin vain noin 100 000 eurolla verohäntien poistumisesta johtuen.

 

Esitettävällä veronkorotuksella ei vastata tai pyritä yksin vastaamaan talouden epätasapainon mittakaavaan. Tulevina vuosina painetta verotuksen asteittaisille lisäkorotuksille on edelleen olemassa, palvelurakenteeseen tehtävistä muutoksista ja muutoksilla saavutettavista menosäästöistä riippumatta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se määrää kunnan vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 9,90 %.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

KvVi 13.11.2023 § 43  

75/02.02.01.00/2023  

 

 

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää määrätä kunnan vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 9,90%.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.