RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 09.02.2024/Pykälä 9
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Ennakkoäänestysasiakirjojen tarkastaminen
KvltkVi 09.02.2024 § 9
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Arja Salmi, p. 050 389 2120
Vaalilain 63 §:n mukaan keskusvaalilautakunnan on tarkastettava sille määräaikaan mennessä (9.2.2024 klo 19) postitse koti- ja ulkomailta tulleet sekä ennakkoäänestyspaikalta, vaalitoimikunnalta ja kotiäänestyksestä saapuneet ennakkoäänestysasiakirjat ja kirjeäänestysasiakirjat.
Keskusvaalilautakunnan vaalitoimisto on tehnyt valmistavan ennakkoäänestysten tarkastuksen kahden henkilön läsnä ollessa siten, että lähetekuoret on lajiteltu äänestysalueittain ryhmiin (001,002 ja 003). Lähetekuoret on sisältöä poistamatta alustavasti tarkastettu ja muiden kuntien lähetekuoret on palautettu postin kuljetettavaksi oikeaan osoitteeseen.
Sähköisestä vaalitietojärjestelmästä puuttuvat äänestykset on tallennettu sähköiseen järjestelmään heti niiden saavuttua. Saapuneita lähetekuoria on säilytetty vaalisalaisuus turvaten lukollisessa kassakaapissa keskusvaalilautakunnan tarkastusta odottamassa.
Keskusvaalilautakunnan tarkastusmenettely:
Ennakkoäänestysasiakirjat on tarkastettava äänestysalueittain omina kokonaisuuksina siten, että tarkastuksen tuloksena on eriteltynä
1) Ruskeat hyväksytyt ennakkoäänestyksen vaalikuoret
2) Turkoosit hyväksytyt kirjeäänestyksen vaalikuoret
3) Huomioon ottamatta jätetyt vaalikuoret
Tarkastusjärjestys esivalmistelujan jälkeen:
- lähetekuoren osoitekentän tarkastaminen (osoitettu Virolahden keskusvaalilautakunnalle)
- lähetekuoren avaaminen ja sen sisällön tarkastus (lähetteen kuittausmerkintä ja allekirjoitukset ovat kunnossa, vaalikuori on kiinni, asiakirjoissa ei asiattomia merkintöjä ja henkilö on äänioikeusrekisterissä/vaaliluettelossa Virolahdella).
Lähetekuori ja vaalikuori voidaan erottaa vasta, kun ne on em. tarkastuksessa hyväksytty.
Ennakkoäänestys jätetään huomiotta, jos:
- äänestäjä ei ole Virolahden äänioikeusrekisterissä
- vaalikuoressa on äänestäjää tai ehdokasta koskeva asiaton merkintä
- puutteelliset tai epäselvät tiedot lähetekirjeessä
- kotiäänestysasiakirjasta puuttuu äänestyksessä läsnä olleen 18 vuotta täyttäneen henkilön nimikirjoitus
- lähetekuori on saapunut määräajan jälkeen
Hylätyt äänestykset merkitään pöytäkirjaan liitteineen (lähetekuori ja -kirje sekä avaamaton vaalikuori).
Äänestysalueittain lajitellut hyväksytyt vaalikuoret (lähetekirjeistä irrotettuna) säilytetään vaalisalaisuus turvaten. Hyväksytyt vaalikuoret lasketaan (määrä) äänestysalueittain ja merkitään pöytäkirjaan. Ne merkitään myös tuloslaskentajärjestelmään (VAT) ja vaaliluetteloihin. Lähetekirjeet säilytetään myös äänestysalueittain mahdollisia tarkastuksia varten.
Tarkastuksen jälkeen hyväksytyt vaalikuoret toimitetaan äänestysalueittain jaoteltuina ja pakattuina vaalipiirilautakunnalle sen ohjeen mukaisesti.
Esittelijä Virolahden kunnan luottamuselimen puheenjohtaja
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta tarkastaa ennakkoäänestysasiakirjat ja merkitsee tiedoksi hyväksyttyjen vaalikuorten lukumäärän äänestysalueittain sekä huomioon ottamatta jätetyt ennakkoäänestysasiakirjat sekä niiden hylkäämisperusteet.
Päätös Keskusvaalilautakunta tarkisti ennakkoäänestysasiakirjat ja hyväksyi kaikki saapuneet vaalikuoret ilman
hylkäyksiä. Pöytäkirjaan merkitään, että hyväksyttyjä vaalikuoria oli
äänestysalueittain seuraavasti:
001 Klamilan äänestysalue 159 kpl
002 Ravijoen äänestysalue 166 kpl
003 Virojoen äänestysalue 727 kpl, joista ulkosuomalaisten ääniä oli 11 kpl.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |