RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 49
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Esitykset itsenäisyyspäivänä myönnettävistä kunniamerkeistä
KhVi 04.03.2024 § 34
Valmistelija hallintosihteeri Arja Salmi, puh. 050 389 2120
Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikunnat antavat vuosittain itsenäisyyspäivänä 6.12. kunniamerkkejä ansioituneille kansalaisille.
Kunnat toimittavat ehdotuksensa keskitetysti oman alueensa aluehallintovirastoon. Etelä-Suomen aluehallintovirasto on pyytänyt tämän vuoden itsenäisyyspäivänä myönnettäviä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä koskevat valtiovarainministeriön toimialan esitykset 30.4.2024 mennessä valtiovarainministeriön ohjeiden mukaisesti Toimialan kunniamerkit - Valtiovarainministeriö (vm.fi).
Aluehallintoviraston johdon tuelle tehdään esitykset henkilöistä, joiden pääasialliset ansiot on saavutettu kunnanvaltuuston tai kunnanhallituksen tai sellaisen kunnan lautakunnan jäsenenä, jonka tehtävien ohjaus ja valvonta kuuluvat valtiovarainministeriölle. Kunnallisten viranhaltijoiden ja työntekijöiden esityksiä tehtäessä noudatetaan samaa periaatetta. Muiden hallinnonalojen esityksiä pyydetään eri kirjeillä.
Ritarikuntien kotisivuilta Kunniamerkit - Ritarikunnat löytyvät tarkemmat ohjeet kunniamerkin saamiseen edellytetyistä ansioista ja lomakkeen täyttämisestä.
Oheisaineistona on lista viime vuosina haetuista kunniamerkkien saajista.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että vuoden 2024 itsenäisyyspäivänä annettavien kunniamerkkien esityksistä linjataan kunnanhallituksen 25.3. kokouksessa.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KhVi 25.03.2024 § 49
7/01.02.03.01/2024
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää linjata 2024 itsenäisyyspäivänä annettavien kunniamerkkien esityksistä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |