Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 101



_______________________________________________________________________________

 

Kaavoituskatsaus 2024, Virolahti

 

Kuteltk 28.02.2024 § 12

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Jari Metso

 

 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 §:n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä (kaavoituskatsaus). Siinä selostetaan lyhyesti kaava-asiat ja niiden käsittelyvaiheet sekä sellaiset päätökset ja muut toimet, joilla on välitöntä vaikutusta kaavoituksen lähtökohtiin, tavoitteisiin, sisältöön ja toteuttamiseen. Kaavoituskatsauksesta on tiedotettava sen tarkoituksen kannalta sopivalla tavalla.

 

 Liitteenä 6 on Virolahden kaavoituskatsaus.

 

 Lain tarkoittama tarkoituksen kannalta sopiva tapa tiedottaa on kuuluttaa ilmoituslehdessä sekä asettaa kaavoituskatsaukset kuntien internetsivuille. Kaavoituskatsaukset olisivat internetsivuilla, kunnes uudet kaavoituskatsaukset korvaisivat ne.

 

 Virolahden merenranta-alueiden osayleiskaavan luonnos oli nähtävillä 21.4.-23.5.2022. Tavoitteena on saada kaavaehdotus nähtäville keväällä 2024 ja kaava valmiiksi syksyn 2024 aikana.

 

 Virojoen asemakaavamuutos lämpövoimalan mahdollistamiseksi Opintien varteen on aloitettu kesän 2023 aikana ja tavoitteena on saada kaava valmiiksi kesällä 2024.

 

 Virojoki-Vaalimaan yleiskaavan muutos Yläpään alueella on aloitettu kesällä 2023 aurinkovoimapuiston mahdollistamiseksi. Kaavaluonnos on tarkoitus saada nähtäville keväällä 2024 ja vahvistettavaksi 2024 vuoden loppuun mennessä.

 

Esittelijä Vt. tekninen johtaja Sami Nivuslammi

 

Ehdotus Lautakunta hyväksyy kaavoituskatsauksen ja asettaa sen nähtäville, kunnes seuraava kaavoituskatsaus korvaa sen. 

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

KhVi 10.06.2024 § 101  

5/10.02.06/2024  

 

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää merkitä kaavoituskatsauksen tiedoksi ja antaa sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.