Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 111


_______________________________________________________________________________

 

Vastine: adressi nuorisotilan nykyisen toiminnan ja vakituisen tilavalvojan säilymisen puolesta

 

KhVi 10.06.2024 § 111  

30/12.05.01/2024  

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatusjohtaja Outi Silander, p. 040 549 3335

 

Adressin sisältö

 

Olemme vastaanottaneet 13.3.2024 Virolahden nuorisovaltuuston adressin, jossa 83 nuorta allekirjoituksellaan tuo esiin huolen nuorisotilan toiminnan jatkumisesta. Tällä hetkellä nuorisotila on auki kolmena iltana viikossa maanantaina ja keskiviikkona klo 17-21 ja perjantaisin klo 17-22. Nuorisotilalla työskentelee määräaikainen, osa-aikainen nuoriso-ohjaaja.

 

Nuoret ovat huomanneet 18.12.2023 Virolahden kunnanhallituksen tekemän päätöksen, jonka mukaan nuoriso-ohjaajan määräaikaista toimea ei jatketa. Tästä on herännyt nuorten keskuudessa huoli nuorisotilan toiminnan jatkosta ja toiminnan vähenemisestä. Adressin allekirjoittaneet nuoret haluavat, että Virojoella säilyy nuorisotilalla oma ohjaaja.

 

Perusteluina nuorisovaltuusto esittää, että nuoret tarvitsevat ja haluavat nuorisotilatoiminnalta pysyvyyttä. Tällä hetkellä nuorisotila on kaikille turvallinen paikka. Jatkuvat muutokset aiheuttavat turvattomuuden tunnetta ja levottomuutta nuorissa. Nykyinen nuoriso-ohjaaja on pidetty nuorten keskuudessa. Nuorten mielestä hän on luotettava ja turvallinen aikuinen. Nuorisovaltuusto lisäksi kysyy; jos määräaikainen nuoriso-ohjaajan toimi lopetetaan, kuka nuorisotilalla on nuoria varten? Tällä hetkellä nuorisotila on auki kolmena iltana viikossa ja myös yli 18-vuotiaat haluavat omaa toimintaa. Onko tällainen mahdollista vai väheneekö toiminta? Nuorisovaltuusto haluaa, että toimintaa ei vähennetä.

 

Lisäperusteluina nuorisovaltuusto esittää, että nuorilla ei ole muita kokoontumispaikkoja kuin Pleissi, jossa nuorille ei valiteta, eivätkä he tee nuorisotilalla ilkivaltaa. Nuorilla on oikeus tulla kuulluksi heitä koskevissa asioissa. Adressi toimii nuorten äänenä.

 

Viimeisenä näkökulmana nuorisovaltuusto nostaa esiin nuorisotilan nousseet kävijämäärät syksystä 2023. Esimerkiksi tammikuussa 2023 kävijöitä oli 100, vuotta myöhemmin tammikuussa 2024 191. Helmikuun kävijäluvut 2023: 110 ja 2024: 175. Muutos kävijämäärissä on merkittävä. Onko kohtuullista, että nuorilta viedään turvallinen ja luotettava aikuinen?

 

Vastine

 

Kiitos nuorisovaltuustolle aiheellisesta ja hyvin perustellusta adressista. Nuorisovaltuusto edustaa kunnan nuoria kunnallisessa päätöksenteossa ja demokraattisesti valittujen nuorisovaltuustojen tehtävänä on tuoda nuorten ääni kuuluviin, ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin sekä tehdä aloitteita ja kannanottoja.

 

Virolahden kunnanvaltuusto on päätöksessään 18.12.2023 päättänyt Virolahden sivistys- ja hyvinvointipalveluita koskevat yhteistoimintamenettelyt. Yhteistoimintamenettelyjen taustalla ovat Kaakon kaksikon, Virolahden ja Miehikkälän kuntien, yhteistyön päättyminen 31.7.2024 ja Virolahden kunnan heikko taloudellinen tilanne. 1.8.2024 alkaen Virolahden kunnan sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialalla jatkaa vakituinen ja kokoaikainen nuorisokoordinaattori. Nuorisokoordinaattorin työpanos Miehikkälä-yhteistyön päätyttyä jää kokonaan Virolahden nuorisotoimeen ja tämä on perusteena määräaikaisen, osa-aikaisen nuoriso-ohjaajan tehtävästä luopumiseen. Nuorisokoordinaattori on virolahtelaisille nuorisolle tuttu, sillä nuoriskoordinaattori vastaa Virolahden nuorisovaltuuston toiminnasta. Tämän hetken tiedon mukaan syksyllä 2024 nuorisokoordinaattori työskentelee kaksi (2) iltaa viikossa nuorisotila Pleississä eli nuorisotilan toimintaan kohdistuu yhden päivän viikossa vähennys.

 

Virolahden tulevan sivistyksen organisoinnissa nuorisokoordinaattorilla on tärkeä ja laaja-alainen tehtävä. Nuorisokoordinaattori vastaa kunnan nuorisotyöstä ja nuorisotapahtumista. Nuorisokoordinaattorin tehtäviin kuuluu ohjaamotoiminta eli nuorten neuvonta ja ohjaus työhön, koulutukseen ja arkeen liittyen. Hän vastaa nuorisovaltuuston ja nuorisotilan toiminnasta kunnassa. Nuorisokoordinaattorin työpiste tulee siirtymään Pleissiin/kunnanvirastolle, joten pitkäaikaisena tavoitteena on talotoiminnan lisäksi kehittää Pleissiin nuorten palveluiden kokonaisuus, jossa nuoriso voi kokoontua ja vaikuttaa myös iltapäivisin koulun jälkeen ja talotoiminnassa illalla. Keskittämisen tarkoituksena on myös laajentaa Pleissin palveluita koskemaan alkaen 6 lk ja jatkuen aina 29 ikävuoteen asti.

 

Olemme kunnassa tunnistaneet nuorisotoimen kehittämisen tarpeet ja olemme aktiivisesti hakeneet nuorisotoimeen avustuksia ja kehittämismäärärahoja. Nuorisotoimi on pieni, mutta erittäin tärkeä työala. Päätös Suomen Harrastamisen mallista on saatu, mutta tätä määrärahaa ei voi käyttää nuorisotoimeen ja talotoimintaan.

 

Koulunuoriso on työmuoto, joka Virolahdelta on puuttunut lähes täysin. Tähän olemme jättäneet oman kehittämishankkeen aluehallintovirastoon. Hankkeen tavoitteena on kouluissa tehtävän nuorisotyön kehittäminen. Koulunuoristyön tärkeys ja merkitys nousee esiin nyt, kun viime viikkoina on valmisteltu Miehikkälän yläkoulun ja Virolahden yläkoulun yhdistymistä ja yläkouluopetuksen järjestämistä Virojoella. Päätöstä koulunuorisotyön hankehakemuksesta odotetaan kesäkuun aikana. Hanke on aina määräaikainen ja määrärahaa on haettu ainoastaan nuoriso-ohjaajan palkkaamiseen. Lopullisen päätöksen nuorisotoiminen henkilöresurssista voidaan tehdä vasta sitten, kun haettujen hankkeiden osalta on saatu päätös.

 

Nyt päättymässä olevan nuoriso-ohjaajan työpanos on ollut vaikuttava ja työntekijä on saanut Pleissin kävijämäärät nousuun. Me arvostamme tällaista työtä virolahtelaisen nuoristyön eteen. Parempaa kiitosta ei tehtävästään toi saada, kuin nuorisovaltuuston adressin hänen tehtävänsä jatkumisesta.

 

 

 

 

Tällä hetkellä olemme sen tosiasian edessä, että meidän tulee järjestää kunnan palvelut kustannustehokkaasti voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Meidän tahtona on kehittää nuoristyötä edelleen ja tehdä nuorisotyö näkyväksi niin nuorisotaloilla kuin kouluyhteisössä.

 

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa yllä olevan vastineen nuorisovaltuuston adressiin.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.