RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 115
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Työterveyspalvelusopimuksen irtisanominen
KhVi 10.06.2024 § 115
31/02.06.00/2024
Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, puh. 0401992146.
Virolahden kunta vastaa Virolahden ja Miehikkälän talous- ja henkilöstöhallinnon palveluista nykyisellä Kaakon kaksikko -toimintamallilla vuoden 31.12.2024 asti. Yhtenä henkilöstöhallinnon tehtävänä on työterveyshuollon palveluiden järjestäminen Virolahden ja Miehikkälän kunnan henkilöstölle.
Työterveyshuollon sopimusosapuolina ovat Virolahden kunta (palvelun tilaaja) ja Suomen Terveystalo Oy (palvelun tuottaja). Sopimuksen kohteena on työterveyshuoltolain (TthL) mukaisen kokonaisvaltaisen työterveyspalvelujen järjestäminen Kaakon kaksikon (Miehikkälän ja Virolahden kunnat) työtekijöille. Sopimus kattaa sekä lakisääteisen työterveyspalvelun että sairaanhoitopalvelun kuten hankintasopimuksen liitteenä olevassa tarjouspyynnössä on määritelty.
Koska sopimuksen kohteeseen on odotettavissa olennaisia muutoksia 1.1.2025 alkaen Kaakon kaksikon purkautumisesta johtuen, on voimassa oleva sopimus irtisanottava ja tuotettavasta palvelusta on laadittava uusi sopimus. Kunnan uudesta sopimuksesta päättää Virolahden kunnanhallitus syyskaudella 2024.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää valtuuttaa hallintojohtaja Sanna Lahden irtisanomaan kunnan voimassa olevan työterveyspalvelusopimuksen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |