RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 105
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
# | Sopimus rakennustarkastajan viranhaltijapalveluiden sekä rakennusvalvonnan muun palvelun ostamisesta |
_______________________________________________________________________________
Sopimus rakennustarkastajan viranhaltijapalveluiden sekä rakennusvalvonnan muun palvelun ostamisesta
KhVi 10.06.2024 § 105
28/00.06.01/2024
Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, puh. 0401992146.
Nykyinen Kaakon kaksikko -yhteistyö (Kaakon kaksikko) on päätetty purkaa Virolahden ja Miehikkälän kunnanvaltuustojen yhteisellä päätöksellä ja rakennusvalvonnan palveluiden tuottaminen Kaakon kaksikko -toimintamallilla päättyy kokonaisuudessaan 31.7.2024. Kaakon kaksikon purkautumisen johdosta rakennusvalvonnan henkilöstön on sovittu jäävän Palveluntuottajan työnantajavastuulle.
Rakennusvalvonnan osalta on kuitenkin tunnistettu molemminpuolinen tarve ja halukkuus jatkaa yhteistyötä uudella toimintamallilla 1.8.2024 alkaen, mistä sovitaan liitteenä olevalla sopimuksella.
Ostettavasta palvelusta sovitaan seuraavaa:
- Virolahden kunnan lautakunta, tai muu monijäseninen toimielin, toimii Virolahden maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamana rakennusvalvontaviranomaisena ja huolehtii ja päättää maankäyttö- ja rakennuslain mukaan Tilaajalle kuuluvista lupa-, valvonta- ja muista viranomaistehtävistä sekä kulloinkin voimassa olevista muista rakennusvalvonnan toimintaa ohjaavista laeista ja määräyksistä.
- Virolahden kunta ostaa Miehikkälän kunta rakennustarkastajan viranhaltijapalvelut.
- Rakennustarkastaja toimii kohdassa 1. todetun toimielimen esittelijänä ja pöytäkirjanpitäjänä.
- Virolahden kunnan lautakunta, tai muu monijäseninen toimielin, voi päätöksellään delegoida toimivallan rakennustarkastajalle.
- Rakennustarkastajan viranhaltijapalvelun lisäksi Virolahden kunta ostaa Miehikkälän kunnalta rakennusvalvonnan toimistosihteerin (1 kpl) palveluita. Lisäksi Virolahti vastaa osaltaan ostettaviin palveluihin liittyvistä muista todellisista kustannuksista.
Sopimus olisi voimassa vähintään vuoden 2024 loppuun asti, minkä jälkeen se jatkuisi toistaiseksi voimassa olevana.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy sopimuksen rakennustarkastajan viranhaltijapalveluiden sekä rakennusvalvonnan muun palvelun ostamisesta.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |