Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupajaosto
Pöytäkirja 26.06.2024/Pykälä 7


 

Rakennuksen asettaminen käyttökieltoon kiinteistöllä 935-431-6-237, Virolahti

 

Lupaj 26.06.2024 § 7

_________________________________________________________________________ 

    

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Jari Metso

 

Kiinteistöllä 935-431-6-237, Alanakari 15.5.2024 suoritetussa tarkastuksessa havaittiin, että kiinteistöllä toimiva kylämuseorakennuksen rakenteet ovat vaurioituneet. Näyttelytilan lattia notkui askelten alla ja tarkemmassa tarkastelussa todettiin lattian runkorakenteiden pettäneen laajalta alueelta. Rinteeseen rakennetun museotilan lattian alla on noin kahden metrin pudotus maantasolle. Rakennuksen yleisilme ulkoa katsottuna on rapistunut ja seinät ovat kallellaan.

 

Rakennus on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) 166 §:n mukaan ympäristöineen pidettävä sellaisessa kunnossa, että se jatkuvasti täyttää terveellisyyden, turvallisuuden ja käyttökelpoisuuden vaatimukset eikä aiheuta ympäristöhaittaa tai rumenna ympäristöä.

 

Jos rakennuksen kunnossapitovelvollisuus laiminlyödään, kunnan ra kennusvalvontaviranomainen voi MRL 166.4 §:n mukaan määrätä ra kennuksen korjattavaksi tai sen ympäristön siistittäväksi. Jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen.

 

Museorakennus ei täytä MRL 166 §:n vaatimuksia rakennuksen

kunnosta. Rakennuksesta on lisäksi ilmeistä vaara turvallisuudelle siinä havaittujen sortumisvaaraan liittyvien puutteiden vuoksi. Näiden vuoksi rakennusvalvontaviranomainen asettaa kiinteistöllä sijaitsevan museorakennuksen käyttökieltoon.

Rakennustarkastaja Jari Metso asetti omalla päätöksellään rakennuksen käyttökieltoon 16.5.2024. Käyttökielto astui voimaan heti. Hallintolainkäyttölain 31 §:n ¨ja hallintolain 49f §:n perusteella päätös voidaan määrätä heti täytäntöön, kun tilanne on akuutti ja on ilmeinen riski henkilöturvallisuuden vaarantumisesta.

Kunnossapitovelvollisuutta laiminlyötäessä kunnan rakennusvalvontaviranomainen voi MRL 166.3 §:n mukaan määrätä rakennuksen omistajan esittämään rakennusta koskevan kuntotutkimuksen terveellisyyden tai turvallisuuden johdosta ilmeisen välttämättömien korjaustoimenpiteiden selvittämiseksi. Mikäli rakennus halutaan ottaa museokäyttöön, on rakennuksesta teetettävä rakennustekninen selvitys. Selvityksestä tulee käydä ilmi tilojen soveltuvuus käyttöön sekä korjaussuunnitelma ja aikataulu.

 

Rakennuksen tila ei enää toistaiseksi aiheuta välitöntä ulkoista vaaraa, joten käyttökielto on riittävä toimenpide turvallisuuden varmistamiseksi.

 

Omistajan on varmistettava, etteivät ulkopuoliset voi päästä rakennuksen sisälle.

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Jari Metso

 

Ehdotus Kuntatekniikan lupajaosto päättää kieltää kiinteistöllä 935-431-6-237 sijaitsevan museorakennuksen käytön ja määrää rakennuksen omistajan tai haltian esittämään käyttökieltoon asetettua rakennusta koskevan selvityksen rakennuksen kuntoon saattamisesta tai muista rakennukseen kohdistuvista mahdollisista toimenpiteistä 31.8.2024 mennessä.

Käyttökielto astuu voimaan heti ja päätöstä on noudatettava mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Perustelut:
Maankäyttö- ja rakennuslain 166.3 §:n mukaan, jos rakennuksesta on ilmeistä vaaraa turvallisuudelle, tulee rakennus määrätä joko purettavaksi tai kieltää sen käyttäminen. Rakennuksessa tehdyn tarkastuksen perusteella rakennuksessa on välitön loukkaantumisvaara lattiarakenteiden heikon kunnon vuoksi. Rakennuksen vauriot tulee tutkia ja selvittää sen kautta onko rakennus mahdollista korjata. Edellä mainitun perusteella rakennuksesta on ilmeistä vaaraa terveydelle ja turvallisuudelle ja sen käyttö tulee kieltää.

Hallintolainkäyttölain 31 §:n ja hallintolain 49f §:n perusteella päätös voidaan panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana, jos laissa niin säädetään tai jos päätös on luonteeltaan sellainen, että se on pantava täytäntöön heti,
tai jos päätöksen täytäntöönpanoa ei yleisen edun vuoksi voida lykätä. Romahdusvaara edellyttää käyttökieltoon asettamista välittömästi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.