RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 147
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Viranhaltijapäätökset
KhVi 26.08.2024 § 148
Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, p. 040 199 2146
Kuntalain 92 §:n perusteella kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 134 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä.
Viranhaltijat ja kunnanhallituksen puheenjohtaja ovat hallintosäännön nojalla tehneet ajalla 8.-22.8.2024 seuraavat päätökset:
Kunnanjohtaja Otto Koskela § 17-19
- avustuspäätös 1 kpl
- etuosto-oikeus 1 kpl
- henkilöstöasiat 1 kpl
Yleishallinnon toimialalla ei ole kyseisellä ajanjaksolla tehty sellaisia viranhaltijapäätöksiä, joihin voitaisiin hakea muutosta kuntalain mukaan ja johon liittyisi kunnan jäsenen muutoksenhakuoikeus.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee päätökset tiedoksi ja päättää, ettei Kuntalain 92 §:n perusteella (otto-oikeus) oteta asioita erikseen kunnanhallituksen käsiteltäväksi
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |