Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 138


# LIITE 1 Toimielimet_ja_jäsenet_2.9.2024

_______________________________________________________________________________

 

Virolahden kunnan uusi hallintosääntö ja toimielinten jäsenet sekä kunnanhallituksen edustajat toimielimissä 1.8.2024 lukien

 

 

KhVi 12.08.2024 § 132 

 

 

 

Valmistelija Hallintojohtaja Sanna Lahti p. 040 199 2310

 

Kaakon kaksikko -yhteistoiminta on päättynyt sivistys- ja hyvinvointitoimialalla sekä kuntatekniikan toimialalla 31.7.2024. Tästä syystä 1.8.2024 voimaan tulleeseen valtuuston 17.6.2024 hyväksymään Virolahden kunnan hallintosääntöön on tehty muutoksia mm. toimielinten jäsenmääriin.

 

Kaakon kaksikko -yhteistoiminnan päättymisen johdosta Virolahden kunnan johtamisjärjestelmästä ja toimielinrakenteesta on poistettu seuraavat yhteistoimielimet, joihin Virolahden kunnanvaltuusto/-hallitus oli valtuustokaudelle 2021-2025 nimittänyt oheismateriaalin mukaiset edustajat/varaedustajat sekä jäsenet/varajäsenet:

1)      Kaakon kaksikon sivistys- ja hyvinvointilautakunta

2)      Kaakon kaksikon kuntatekniikan lautakunta,

3)      Kaakon kaksikon kuntatekniikan lupajaosto,

4)      Kaakon kaksikon henkilöstöjaosto ja

5)      Kaakon kaksikon palveluohjaustyöryhmä.

 

Muutoksia hallintosäännössä ei ole tehty muihin kuntien yhteisiin lautakuntiin (Kymen jätelautakunta ja Haminan kaupungin lupavaliokunta), vaalitoimielimiin tai vaikuttamistoimielimiin. Hyvinvointipäällikön uuteen 1.8.2024 voimaan tulleeseen tehtävänkuvaan on sovittu sisältyvän Miehikkälän ja Virolahden yhteisen vammaisneuvoston sihteerin tehtävät yhteistyössä Miehikkälän kunnan edustajan kanssa.

 

Hallintosäännön valmistelun yhteydessä on keskusteltu siitä, että toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi lautakuntiin ja toimielimiin 1.8.2024 alkaen jäljellä olevalle vaalikaudelle nimitettäisiin edelleen samat luottamushenkilöt, jotka ovat kyseisissä tehtävissä toimineet 31.7.2024 saakka. Hallintosääntöön kirjattujen 1.8.2024 alkaen toimivaltaisten lautakuntien ja toimielinten jäsenmäärä onkin siten muutettu vastaamaan sitä jäsenmäärää, mikä aikaisemmin Virolahden kunnalla oli kuntien yhteislautakunnissa tai muissa toimielimissä. Jotta toimielimet 1.8.2024 jälkeen ovat päätösvaltaisia, tulee valtuuston ja kunnanhallituksen kuitenkin osaltaan vahvistaa toimielimiin nimetyt edustajat, jäsenet, puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat.

 

1.8.2024 voimaan tulleen hallintosäännön mukaan Virolahden kunnassa on

 

1)      Sivistys- ja hyvinvointilautakunta, jossa on 5 jäsentä, ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Lisäksi kunnanhallituksen edustajalla, kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Jäsenet ja varajäsenet valitsee valtuusto. Esittelijänä ja pöytäkirjanpitäjänä toimii hyvinvointijohtaja.

 

2)      Tekninen lautakunta, jossa on 5 jäsentä, ja jokaisella henkilökohtainen varajäsen. Lisäksi kunnanhallituksen edustajalla, kunnanhallituksen puheenjohtajalla ja kunnanjohtajalla on kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Jäsenet ja varajäsenet valitsee valtuusto. Esittelijänä ja pöytäkirjanpitäjänä toimii tekninen johtaja.

 

3)      Kunnanhallituksen alainen henkilöstöjaosto, jossa on kolme varsinaista jäsentä, jokaisella jäsenellä henkilökohtainen varajäsen. Lisäksi kunnanjohtajalla on henkilöstöjaoston kokouksissa puhe- ja läsnäolo-oikeus. Esittelijänä ja pöytäkirjanpitäjänä toimii hallintojohtaja.

 

Lisäksi Miehikkälän kunnan ja Virolahden kunnan välille solmitun ja 1.8.2024 voimaan tulleen yläkoulun opetuksen järjestämistä koskevan yhteistoimintasopimuksen mukaisesti sivistys- ja hyvinvointilautakunnan alaisuuteen tulee perustaa palvelunseurantaryhmä, jonka kokoonpanoon kuuluu kaksi luottamushenkilöä sekä Virolahden kunnasta että Miehikkälän kunnasta, yksi viranhaltija sekä Virolahden kunnasta että Miehikkälän kunnasta ja palvelunseurantaryhmän esittelijänä/pöytäkirjanpitäjänä toimii rehtori. Toinen Virolahden kunnan edustajaksi nimitetyistä luottamushenkilöistä toimii palvelunseurantatyöryhmän puheenjohtajana.

 

Oheismateriaalina yhteenveto 31.7.2024 voimassa olleesta luottamushenkilörekisteristä.

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Päätösehdotus annetaan kokouksessa.

 

Asian käsittely Kunnanjohtaja Otto Koskela esitti kunnanhallitukselle, että se palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

Päätös Kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

 

 

KhVi 26.08.2024 § 139  

    

Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, puh. 0401992146.

 

Kunnan luottamushenkilöt ovat neuvotelleet toimielinten jäsenistä, rakenteesta ja puheenjohtajuuksista Kaakon kaksikon jälkeiselle ajalle. Liitettä täydennetään kunnanhallituksen kokouksessa 26.8.2024 puuttuvilta osin.

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että

1) liitteen mukaiset toimielimet (sivistys- ja hyvinvointilautakunta, tekninen lautakunta ja kunnanhallituksen alainen henkilöstöjaosto) ja niiden jäsenet korvaavat Virolahden toimielinrakenteessa aiemmat Kaakon kaksikon yhteistoimielimet ja jäsenet valtuustokauden loppuun asti.
2) se nimeää liitteen mukaiset jäsenet ja varajäsenet yläkouluyhteistyön palvelunseurantaryhmään.
3) se vahvistaa palveluohjaustyöryhmän ja kuntatekniikan alaisen lupajaoston toiminnan lakanneen.
4) se osaltaan vahvistaa kunnan virallisen yhteistoimintaelimen (yhteistyötoimikunta) olevan edelleen yhteinen Miehikkälän kunnan kanssa ainakin 31.12.2024 asti.
5) se vahvistaa Virolahden kunnanjohtajan ja hallintojohtajan edustavan työantajaa kunnan virallisessa yhteistoimintaelimessä.

Lisäksi kunnanhallitus päättää vahvistaa edustajansa ja heidän varajäsenet sivistys- ja hyvinvointilautakunnassa ja teknisessä lautakunnassa.

Asian käsittely Esityslistan liitettä täydennettiin puuttuvilta osin ja lopullinen versio liitettiin osaksi pöytäkirjaa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.