Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.08.2024/Pykälä 139


_______________________________________________________________________________

 

Talousarviomuutokset 2024

 

KhVi 26.08.2024 § 140  

42/02.01.02/2024  

 

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Otto Koskela, puh. 0401992146.

 

Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain

poikkeustapauksissa.

 

Kunnanvaltuusto on päättänyt, että sitovuustaso käyttötalousosassa on toimielin siten, että toimintatulojen ja -menojen nettomäärä on sitova. Investointien osalta sitovuustaso on määritelty hankekohtaisesti arvioiduksi nettomäärärahaksi.

 

Toimialat eivät ole tunnistaneet aikavälin 1.1. - 31.7.2024 osalta uusia tarpeita talousarviomuutoksille. Käyttötalouden ja investointien toteumaa tulee kuitenkin aktiivisesti seurata ja tuoda muutokset valtuuston käsiteltäväksi ilman viivettä, mikäli tarvetta on.

 

Sen sijaan loppuvuodelle esitetään kahta määrärahamuutosta:

 

1)      Kunnanhallitus on kokouksessaan 12.8.2024 päättänyt käynnistää uuden kunnanjohtajan rekrytointiprosessin siten, että kunnanhallitus perustaa valmistelutyöryhmän sekä päättänyt valtuuttaa valmistelutyöryhmän tarvittaessa hankkimaan rekrytointikonsultin palveluita.

 

?    Esitys: Menolisäys + 20.000 € / Asiantuntijapalveluiden ostot / Kustannuspaikka 1300 Kunnanhallitus

 

2)      Henkilöstövaihdoksiin ja organisaatiomuutoksiin liittyen esihenkilö- ja henkilöstöhyvinvointiin panostaminen on perusteltua ja henkilöstöhallinto on esittänyt lisäpanostusta koulutuskuluihin.

 

?    Esitys: Menolisäys + 6.000 € / Koulutuspalvelut / Kustannuspaikka 1310 Yleishallinto

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää yllä eritellyt menolisäykset kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.