Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.09.2024/Pykälä 151


# LIITE 1 Kunnanjohtajan hakuilmoitus

_______________________________________________________________________________

 

Kunnanjohtajan viran täyttö

 

KhVi 09.09.2024 § 151  

37/01.01.01.01/2024  

 

 

Valmistelija Vs. kunnanjohtaja Outi Silander, puh. 040 5493 335

 

Kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan (Kuntalaki 410/2015 § 41). Hallintosäännön 42 §:n mukaan, kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran julistaa haettavaksi kunnanhallitus.

 

Kuntalain 38 §:n mukaan kunnan toimintaa johdetaan valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaisesti. Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta. Kunnanjohtaja johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa ja muuta toimintaa.

 

Perustuslain 125 §:n yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Kunnanjohtajan viran täyttämisessä noudatetaan Virolahden kunnan kelpoisuusehtoja 1.8.2024 alkaen ja voimassa olevaa rekrytointiohjetta. Kunnanvaltuuston 2.9.2024 myöntämän määrärahan turvin kunnanjohtajarekrytoinnissa käytetään ulkopuolista konsulttia.

 

 

Esittelijä Virolahden vs. kunnanjohtaja Outi Silander

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1) julistaa kunnanjohtajan toistaiseksi voimassa olevan viran haettavaksi 30.9.2024 klo 15 mennessä
2) hyväksyä kunnanjohtajan hakuilmoituksen
3) todeta, että suostumusmenettely ei ole käytössä tässä rekrytoinnissa
4) nimetä konsultin johdolla käytävään haastattelutilaisuuteen kunnanhallituksen puheenjohtajan, hallintojohtajan, vs. kunnanjohtajan ja neljä jäsentä, yhden jokaisesta poliittisesta ryhmästä
5) valtuuttaa haastatteluryhmän valitsemaan soveltuvuusarvioon etenevät hakijat tai tarvittaessa päättämään hakuajan pidentämisestä

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanhallitus nimesi haastattelutilaisuuteen kohdassa 4) mainittujen lisäksi Anja Kivelän, Nita Lintusen, Risto Koukin ja Sisko Ukkola-Parosen.