RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 23.09.2024/Pykälä 159
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Aloite kunnan saamien perintövarojen käytöstä kunnan iäkkään väestön hyvinvoinnin edistämisen hyväksi
VanstoVi 11.09.2024 § 15
Valmistelija hallintosihteeri Arja Salmi, puh. 050 389 2120
Valtiokonttori on ilmoittanut mahdollisuudesta hakea omaisuuden luovuttamista perittävän kotikunnalle. Virolahden kunta on jättänyt perinnöstä hakemuksen 13.4.2021. Käyttötarkoituksena kunta on pyytänyt, että omaisuus luovutettaisiin kunnalle käytettäväksi Virolahden iäkkään väestön hyvinvoinnin edistämiseen. Myönteinen päätös on saatu 14.9.2021 ja siihen liittyvä täydennyspäätös 5.4.2022.
Valtiokonttori on päättänyt luovuttaa osan omaisuudesta Virolahden kunnalle mm. ehdolla, että kunta käyttää omaisuuden kunnan iäkkään väestön hyvin-voinnin edistämiseen. Perinnön suuruus on n. 67.000 euroa.
Kunnanhallitus on kokouksessaan 25.4.2022 § 77 merkinnyt tiedoksi Valtio-konttorin päätökset. Kunnanhallitus on päättänyt, että käteisvaroille avataan erillinen pankkitili ja että pankkitililtä ei tehdä sijoituksia rahoitusinstrumentteihin.
Perintörahojen käyttötarkoituksena voi olla ikääntyvien toimintaa tukevia kohteita ja niihin liittyviä terveyttä ja hyvinvointia edistäviä hankkeita. Aloitteita tai avustushakemuksia kohteista voivat tehdä yksittäiset kuntalaiset, iäkkään väestön toimintaryhmät, kunnan eri toimialat sekä paikalliset ja alueelliset yhdistykset ja järjestöt.
Aloitteita ja avustushakemuksia otetaan vastaan jatkuvalla haulla. Hakemuksille ei määritetä euromääräistä ylä- tai alarajaa. Hakemukset lähetetään Virolahden kunnan kirjaamoon tai osoitteella Virolahden kunta, PL 14, 49901 Virolahti. Lisätietoja antaa hyvinvointijohtaja.
Kunnanjohtaja päättää aloitteiden ja avustushakemusten käsittelystä hallintosäännössä mainittujen valtuutusten puitteissa. Suuremmat aloitteet tai avustushakemukset siirretään kunnanhallituksen päätettäväksi.
Vanhusneuvosto esittää kunnanhallitukselle vuosittaisena avustusten jakosummana n. 10.000 euroa.
Esittelijä Virolahden kunnan luottamuselimen puheenjohtaja
Päätösehdotus Vanhusneuvosto esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy aloitteen kunnan saamien perintövarojen käytöstä kunnan iäkkään väestön hyvinvoinnin edistämisen hyväksi edellä esitetyllä tavalla. Iäkkään väestön ikärajaksi esitetään +75 v.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KhVi 23.09.2024 § 159
32/02.05.01/2024
Valmistelija vs. kunnanjohtaja Outi Silander p. 040 5493 335
Kunnanhallitus käsittelee Virolahden vanhusneuvoston kokouksessaan 11.9.2024 käsittelemän aloitteen kunnan saamien perintövarojen käyttämisestä kunnan iäkkään väestön hyvinvoinnin edistämiseen.
Esittelijä Virolahden vs. kunnanjohtaja Outi Silander
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy vanhusneuvoston aloitteen kunnan saamien perintövarojen käytöstä iäkkään väestön hyvinvoinnin edistämiseen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |