RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.11.2024/Pykälä 205
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Valtuuston päätösten laillisuus ja päätösvaltaisuus
KhVi 25.11.2024 § 205
Valmistelija hallintosihteeri Arja Salmi, puh. 050 389 2120
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.
Jos valtuusto pysyy päätöksessään, kunnanhallituksen on saatettava hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, onko täytäntöönpanolle laillisia esteitä. Hallinto-oikeus ei ratkaise asiaa ennen kuin valitusaika päätöksestä on kulunut.
Kunnanvaltuuston 11.11.2024 päättämät asiat olivat:
. Kunnanjohtajan viran väliaikainen hoitaja
. Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2025
. Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2025
. Valtuutettujen lukumäärä 1.6.2025 alkavalla valtuustokaudella
. Vuoden 2023 arviointikertomuksesta annetut lausunnot
. Kymenlaakson liiton perussopimuksen muuttaminen
. Kymen jätelautakunnan lautakuntasopimuksen muuttaminen
. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
. Ratkaisuvallan pidättäminen kunnallis- ja kiinteistöveron vapauttamista koskevien hakemusten osalta
. Virolahden kunnan virat ja toimet 1.8.2024 alkaen
. Suostumuksen antaminen Kiinteistö Oy Virolahden Vuokra-asuntojen lainanlyhennysvapaaseen
. Kunnanhallituksen ja -valtuuston kokousten ajankohta ja paikka 2025 alkuvuosi
. Kunnanjohtajan viran täyttäminen
Esittelijä Virolahden vt. kunnanjohtaja Outi Silander
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää panna tehdyt päätökset laillisessa järjestyksessä syntyneinä ja toimeenpanokelpoisina täytäntöön.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |