RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 09.12.2024/Pykälä 213
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan nimeäminen alue- ja kuntavaaleja 2025 varten
KhVi 09.12.2024 § 213
62/00.00.00.00/2024
Valmistelija hallintosihteeri Arja Salmi, puh. 050 389 2120
Alue- ja kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.4.2025.
Vaalilain 15 §:n kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava:
1) kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme; sekä
2) laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, johon kuhunkin kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme.
Virolahdella tulee nimetä Klamilan, Ravijoen ja Virojoen äänestysalueiden vaalilautakunnat ja Virolahden laitosäänestyksistä vastaava vaalitoimikunta.
Vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.
Vaalilautakunta ja vaalitoimikunta ovat päätösvaltaisia kolmijäsenisinä. Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäseniin ja varajäseniin ei sovelleta hallintolain esteellisyyttä koskevia säännöksiä.
Virolahden keskusvaalilautakunta on lisäksi todennut kokouksessaan 31.3.2023 § 32, että vaalitoimielinten kokoonpanoa tulee nykyisestään vahvistaa lakisääteisen vaalityön sujuvan hoidon turvaamiseksi.
Vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten kelpoisuus:
- oltava kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen
- mahdollisuuksien mukaan edustettava niitä äänestäjäryhmiä, jotka asettivat ehdokkaita kunnassa edellisissä kuntavaaleissa
- aluevaalien tai kuntavaalien ehdokas ei voi olla jäsen/varajäsen (vaalitoimikunnassa ei myöskään ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi)
- jos puolueet eivät niille tehdystä pyynnöstä huolimatta nimeä riittävästi ehdokkaita vaalilautakuntiin, jäseniksi voidaan nimetä myös muita kunnan luottamustoimeen vaalikelpoisia henkilöitä, esim. niitä henkilöitä, jotka toimivat ennakkoäänestyksen vaalitoimitsijoina (Vaalilaki 15.2 §)
Esteellisyys:
- vaalilautakunnassa äänestäjän avustajana EI saa toimia aluevaalien tai kuntavaalien ehdokkaan puoliso, lapsi, sisarus tai vanhempi (ehdokkaan läheiset) (VaaliL 73.2 §).
- vaalitoimikunnassa jäsenet ja varajäsenet voivat toimia kaikissa tehtävissä
Oikeusministeriö suosittelee, että vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenellä ja varajäsenellä, erityisesti puheenjohtajaksi nimettävillä, tulee olla riittävä osaaminen tehtävään ja aikaa perehtyä siihen.
Kuntalain 70 §:n mukaan luottamustoimeen voidaan valita vain henkilö, joka on suostunut ottamaan toimen vastaan.
Oheisaineistona vuoden 2024 vaalien vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet tiedoksi asian valmistelua varten.
Esittelijä Virolahden vt. kunnanjohtaja Outi Silander
Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa valtuustoryhmille valmisteltavaksi vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan jäsenten nimeämiset. Kunnanhallitus nimeää kokouksessa 20.1.2025
1) Klamilan, Ravijoen ja Virojoen äänestysalueiden vaalilautakuntien jäsenet ja varajäsenet sekä asettaa toimielinten puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat
2) vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet sekä asettaa toimielimen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |