RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2025
KhVi 04.11.2024 § 186
Valmistelija Hallintojohtaja Sanna Lahti p. 040 199 2310
Vt. kunnanjohtaja Outi Silander p. 040 549 3335
Kiinteistöverolain 11 §:n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien suuruuden laissa säädettyjen vaihteluvälien rajoissa ja sadasosan tarkkuudelle vuosittain etukäteen samalla, kun se vahvistaa varainhoitovuoden tuloveroprosentin. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Vuoden 2025 kiinteistöveroprosentit tulee näin ollen ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään maanantaina 18.11.2024.
Kiinteistöverolain perusteella vuodelle 2025 kiinteistöveroprosenttivälit ovat:
- Rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93-2,00 %
- Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 1,30-2,00 %
- Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,41-1,00 %
- Muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosentti tulee määrätä välillä 0,93-2,00 %
- Voimalaitosten kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 0,93-3,10 %
- Yleishyödyllisen yhteisön veroprosentti voidaan määrätä välillä 0,00-2,00 %
- Rakentamattoman rakennuspaikan kiinteistöveroprosentti voidaan määrätä välillä 2,00-6,00 % (Huom! KiintVL 12 b §:ssä mainituissa kunnissa alaraja on kunnanvaltuuston määräämä yleinen veroprosentti + 3,00 % -yksikköä)
Kiinteistöveroprosentti on 0,00 vain, jos valtuusto on erikseen näin määrännyt. Jos erillistä veroprosenttia ei ole päätetty, jätetään tietosisältö ilmoittamatta verottajalle.
Tällä hetkellä Virolahden kiinteistöveroprosentit ovat seuraavat:
- Rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 %
- Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 %
- Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50 %
- Muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,20 %
- Voimalaitoksen kiinteistöprosentti 3,10 %
- Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00 %
Rakentamattomalle rakennuspaikalle ei ole määrätty erillistä vero-prosenttia.
Virolahden kunnan talous on edelleen epätasapainossa ja konsernitaseessa on kertyneitä alijäämiä. Tilanne edellyttää edelleen toimintamenojen ja muiden kustannusten karsimista, mutta myös tulonlisäyksiä. Vuodelle 2024 valtuusto päätti jo maltillisesta 0,05 %-yksikön korotuksesta rakennusten ja maapohjan yleiseen kiinteistöveroprosenttiin sekä muiden asuinrakennusten kiinteistöveroprosenttiin, mikä lisäsi vuoden 2024 tilitettävää verotuloa arviolta yhteensä noin 39 000 euroa. Suomen Kuntaliiton tuoreimman verotulojen ennustekehikon (9/2024) mukaan vastaavat 0,05 %-yksikön korotukset vuodelle 2025 lisäisivät vuonna 2025 tilitettävää verotuloa seuraavasti:
- Rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 % -> 1,35 % +38.000
- Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30 % -> 1,35 % +10.000
- Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,50 % -> 0,55 % +32.000
- Muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,20 % -> 1,25 % +12.000
Esittelijä Virolahden vt. kunnanjohtaja Outi Silander
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että vakituisen asunnon ja muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosenttia korotetaan 0,05 %-yksikköä ja valtuusto vahvistaa vuodelle 2025 seuraavat kiinteistöveroprosentit:
Rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30
Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30
Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,55
Muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,25
Voimalaitoksen kiinteistöveroprosentti 3,10
Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KvVi 11.11.2024 § 39
52/02.02.02.00/2024
Esittelijä Virolahden vt. kunnanjohtaja Outi Silander
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää, että vakituisen asunnon ja muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosenttia korotetaan 0,05 %-yksikköä ja vahvistaa vuodelle 2025 seuraavat kiinteistöveroprosentit:
Rakennusten yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30
Maapohjan yleinen kiinteistöveroprosentti 1,30
Vakituisen asunnon kiinteistöveroprosentti 0,55
Muun asuinrakennuksen kiinteistöveroprosentti 1,25
Voimalaitoksen kiinteistöveroprosentti 3,10
Yleishyödyllisten yhteisöjen kiinteistöveroprosentti 0,00
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |