Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden tekninen lautakunta
Esityslista 29.01.2025/Asianro 2



 

Toimivallan delegointi rakennustarkastajalle

 

TeknLtk 29.01.2025  

_________________________________________________________________________ 

4/00.01.01.04/2025  

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Jari Metso

 

Maankäyttö- ja rakennuslaki jakautui 1. tammikuun 2025 alussa rakentamislaiksi ja alueidenkäyttölaiksi.

 

Rakentamislain astuttua voimaan MRL:n mukaiset delegointi-päätökset eivät ole enää voimassa, muutoin kuin ennen rakentamislain voimaantuloa vireille tulleissa asioissa. Uudet delegointipäätökset eivät oleellisesti muutu sisällöllisesti vanhaan verrattuna muutoin, kuin lakipykälien merkintöjen osalta.

 

Esittelijä Virolahden tekninen johtaja Ilkka Jantunen

 

Ehdotus Tekninen lautakunta päättää delegoida rakennustarkastajalle rakentamislain 99 §:n perusteella toimivaltaa toistaiseksi liitteen 1 mukaan.

 

Päätös