RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden tekninen lautakunta
Esityslista 29.01.2025/Asianro 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Virolahden kunnan kiinteistöstrategia
TeknLtk 29.01.2025
_________________________________________________________________________
28/02.05.00/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Ilkka Jantunen
Kaakon kaksikko yhteistyön purkautuessa on väistämättä tarpeen tarkastella koko kuntakonsernin toimintoja. Virolahden kunnan kiinteistöstrategia on yksi merkittävä kokonaisuus. Virolahden kunnan kiinteistöstrategiaa on käsitelty ja päivitetty viimeksi vuonna 2017, kun Kaakon kaksikon kiinteistönpidon kehittämisen projekti kiinteistöstrategian asiakokonaisuutta sivusi. Edellisten päivitysten jälkeen toimintaympäristö on muuttunut merkittävästi sekä Virolahdella, Kymenlaaksossa että koko Suomessa. Tämän takia kiinteistöstrategian päivittäminen on ensiarvoisen tärkeää. Virolahden perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvitys selvitys on meneillään ja sen lopulliset julkishallinnolliset päätökset vaikuttavat merkittävästi kiinteistöstrategiaan ja sen toteuttamiseen. Perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen käyttämät kiinteistöt ovat erittäin merkittävässä roolissa kiinteistöstrategian kokonaisuuden kannalta.
Kiinteistöstrategian tavoitteena on tarkoituksenmukaisten, terveellisten ja turvallisten tilojen tarjoaminen Virolahden kunnan ydintoimintoja varten. Talouden aiheuttamat paineet otetaan huomioon tilojen käytön tehostamistoimilla, kiinteistöjen kustannusten hallinnalla, kiinteistömassan hallitulla pienentämisellä ja tilapalvelun kokonaiskustannusten hallinnalla.
Jatkotoimenpiteinä kiinteistöstrategiassa esitetään, että kunnan päätöksenteossa tulee tarkasti pohtia kiinteistöjen salkutusta ja sitoutua sen toimenpiteisiin. Kun kiinteistöstrategia on hyväksytty, tulee toimenpiteet käynnistää nopeasti, jotta halutut vaikutukset saadaan mahdollisimman nopeasti toteutettua. Myynti-,
purkamis-, osto-, vuokraus-, leasing,- peruskorjaus-, ja investointitoimenpiteistä tulee päättää kunnan voimassa olevien ohjeistusten ja hallintosäännön mukaan. Kiinteistöstrategiasta tulee johtaa tavoitteet tekniselle toimelle vuosittain ja tavoitteiden toteutumista tulee seurata. Kiinteistöstrategiaa tulee päivittää kiinteistömassan päivittyessä.
Esittelijä Virolahden tekninen johtaja Ilkka Jantunen
Ehdotus Lautakunta esittää kunnanhallitukselle kiinteistöstrategian hyväksymistä. Kunnanhallitus päättää jatkotoimenpiteistä ja aikatauluista kiinteistöstrategian osalta.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |