RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 27.01.2025/Pykälä 2
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Liikunnan TEA-viisari
SiHyVi 17.12.2024 § 38
Valmistelija Vs. hyvinvointijohtaja Erika Jokimies, p. 040 710 7326
THL kerää tietoa kuntien toimenpiteistä kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden edistämiseksi ja liikunnan edellytysten luomiseksi joka toinen vuosi. Tiedonkeruu tehdään yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueen, Suomen Kuntaliiton ja Valtion liikuntaneuvoston kanssa. Tiedot kerätään keväisin, kahden vuoden välein parillisina vuosina. Linkki sähköisessä palvelussa täytettävään tiedonkeruulomakkeeseen lähetetään liikunnan edistämisestä vastaaville viranhaltijoille keräysvuoden huhtikuussa.
Liikunnan edistäminen kuuluu olennaisena osana kunnan terveyden edistämistoimintaan. Tietoja kerätään kuntien toiminnasta (oma toiminta ja/tai ostopalvelu) terveyttä edistävän liikunnan kehittämiseksi ja sen edellytysten luomiseksi. Lisäksi tarkastellaan kuntalaisten ja yhdistysten osallistumismahdollisuuksia. Tiedonkeruussa arvioidaan myös kuntien toimenpiteitä ja resursseja kuntalaisten liikunnan edistämiseksi. (Liikuntalaki 390/2015 ).
Tiedonkeruu käsittää mm.
- liikunnan huomioimisen kunnan keskeisissä asiakirjoissa ml. kunnan hyvinvointikertomus ja -suunnitelma
- poikkihallinnollisen yhteistyön
- kuntien tuen seuroille ja yhdistyksille ml. harjoitusvuorojen maksuosuudet
- keskeisimmät käytännöt ja toimenpiteet kuntalaisten liikunta-aktiivisuuden lisäämiseksi
Kuntakohtaiset tiedot löytyvät TEAviisarin nettisivuilta: https://teaviisari.fi/teaviisari/fi/index
Esittelijä Virolahden vs. hyvinvointijohtaja Erika Jokimies
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee liikunnan TEA-viisarin 2024 tiedoksi ja lähettää sen edelleen tiedoksi kunnanhallitukselle ja -valtuustolle.
Päätös Hyväksyttiin yksimielisesti.
KhVi 20.01.2025 § 8
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee TEA-viisarin 2024 tiedokseen ja lähettää sen edelleen kunnanvaltuustolle tiedoksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KvVi 27.01.2025 § 2
21/12.06.00/2024
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee TEA-viisarin 2024 tiedokseen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |