RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.02.2026/Pykälä 3
| Edellinen asia | Seuraava asia |
_______________________________________________________________________________
Poikkeamat vuoden 2025 talousarvioon
_______________________________________________________________________________
KhVi 09.02.2026 § 20
Valmistelijat Kunnanjohtaja Topi Heinänen p. 040 199 2146
Hallintojohtaja Sanna Lahti p. 040 199 2310
Tekninen johtaja Ilkka Jantunen p. 040 199 1222
Hyvinvointijohtaja Outi Silander p. 040 549 3335
Kunnanhallituksen hyväksymän talousarvion 2025 täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti (20.1.2025, 3 §) mahdollinen talousarviomuutosehdotus on pyrittävä käsittelemään ensin toimielimessä, esitettävä kunnanhallitukselle ja hyväksyttävä valtuustossa ennen kuin toimielin voi viedä sen osaksi käyttösuunnitelmaansa. Talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.
Määrärahan muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutus myös toiminnan tavoitteisiin ja tuloarvioihin. Vastaavasti toiminnan tavoitteiden tai tuloarvion muutosesityksessä on selvitettävä muutoksen vaikutukset määrärahoihin. Kunnanhallitukselle on vuoden 2025 aikana raportoitu säännöllisesti talouden toteumaa suhteessa hyväksyttyyn talousarvioon ja kunnanhallitus ja -valtuusto ovat käsitelleet osavuosikatsauksen ajalta 1.1.-30.6. talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaisesti. Osavuosikatsauksen käsittelyn yhteydessä tai sen jälkeen ei esitetty talousarviomuutosehdotuksia.
Uuden valtuustokauden alusta (1.6.2025) voimaan tulleen uuden päätöksenteko-organisaation ja hallintosääntöuudistuksen myötä myös sivistys- ja hyvinvointipalveluiden toimialan sekä teknisten ja ympäristöpalveluiden toimialan käyttötalouden toteumaseurannasta tilivelvollisena toimielimenä on vastannut lautakuntien sijaan kunnanhallitus. Hallintosäännön liitteen 2 "Taloudenhoitoa täsmentävät ohjeet ja määräykset" 3 §:ssä on määritelty tilivelvolliset ja toimialojen tulosalueista vastaavat viranhaltijat. Voimassa olevan hallintosäännön mukaan talousarvion muutoksia voidaan käsitellä talousarviovuoden päättymisen jälkeen vain poikkeustapauksissa.
Vuoden 2025 talousraportointien ja tilinpäätöksen valmistelun yhteydessä on havaittu oheisen liitteen mukaiset poikkeamat vuoden 2025 talousarvioon. Talousarviopoikkeamista, joita ei ole hyväksytty talousarviomuutoksina valtuustossa, on kunnanhallituksen annettava selvitys myös toimintakertomuksessa.
Tilinpäätösarvion mukaan kunnan toimintakate toteutuu jopa 0,5 miljoonaa euroa arvioitua parempana huolimatta siitä, että vuodelle 2025 suunnitellut kiinteistökaupat eivät toteutuneet täysimääräisesti ja niin ikään myös vesi- ja viemärilaitokselle tehtyjen taksojen tarkistusten vaikutukset tuloarvioon jäivät ennakoitua alhaisemmiksi. Ulkoiset toimintakulut jäivät olennaisesti arvioitua pienemmiksi erityisesti sivistys- ja hyvinvointipalvelujen ja yleishallinnon toimialoilla. Tilikauden 2025 tulosta kuitenkin heikentää verotulotilitysten romahtaminen: kunnallisverokertymä jäi yli 300.000 euroa, yhteisöverotuotto yli 30.000 euroa ja kiinteistöverotulot lähes 770.000 euroa budjetoitua alhaisemmiksi. Valtionosuudet, sisältäen harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen, toteutuivat puolestaan kokonaisuudessaan yli 370.000 arvioitua suurempina. Lainakanta pieneni tilikauden aikana jopa 2,6 miljoonaa euroa ja suunniteltujen investointien toteuma-aste jäi noin 21,5 prosenttiin.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen
Päätösehdotus
Kunnanhallitus hyväksyy osaltaan oheisen liitteen mukaiset poikkeamat vuoden 2025 talousarvioon ja esittää poikkeamat valtuustolle hyväksyttäväksi.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
KvVi 16.02.2026 § 3
1/02.00/2026
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen
Päätösehdotus
Kunnanvaltuusto hyväksyy liitteen mukaiset poikkeamat vuoden 2025 talousarvioon.
Asian käsittely Keskustelun kuluessa valtuutettu Outi Rahkonen esitti valtuutettu Anja Kivelän kannattama seuraavan sisältöisen päätösehdotuksen: "Kunnanvaltuusto hyväksyy liitteen mukaiset poikkeamat vuoden 2025 talousarvioon. Kiinteistöverotulojen 770 000 € budjetoitua alhaisempi määrä johtuu siitä, että kiinteistöjen omistajat ovat vaatineet oikaisuja kiinteistöverotukseen. Kirjanpitoperiaatteiden mukaisesti veronalenema noin 770 000 euroa on pitänyt kirjata vuodelle 2025 ja tämän johdosta kiinteistöverotulon määrä on vuonna 2025 pienempi".
Oheisesta taulukosta näkyy joulukuulle 2025 kohdistuvan takautuvan oikaisun erittely verovuosittain:
Virolahden kunta | 2021 | 112 236,38 |
Virolahden kunta | 2022 | 104 499,55 |
Virolahden kunta | 2023 | 111 479,47 |
Virolahden kunta | 2024 | 289 276,16 |
Virolahden kunta | 2025 | 135 363,97 |
Tämän jälkeen puheenjohtaja tiedusteli voidaanko valtuutettu Outi Rahkosen päätösehdotus hyväksyä yksimielisesti vai pitääkö asiasta äänestää.
Päätös
Valtuutettu Outi Rahkosen keskustelun kuluessa tekemä päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |