Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 52


_______________________________________________________________________________

 

Eron myöntäminen luottamustoimista

 

KhVi 30.03.2026 § 52  

18/00.00.01.02/2026  

 

 

Valmistelija Palvelusihteeri Jukka Husu p. 040 710 7304

 

Kunnanvaltuuston jäsen Janna Jyrälä on ilmoittanut sähköpostiviestissään 11.3.2026 hakevansa eroa kaikista luottamustoimista paikkakunnalta poismuuton takia.

 

Kuntalain 70.3 §:n mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetuille ja varavaltuutetuille.

 

Kuntalain 17.2 §:n mukaan, jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, valtuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen varavaltuutetun.

 

 

Janna Jyrälälällä on seuraavat luottamustoimet:

  • kunnanvaltuutettu (kunnanvaltuusto valitsee)
  • kunnanhallituksen  henkilökohtainen varajäsen (kunnanvaltuusto valitsee)
  • Suhteellisten vaalien vaalilautakunnan puheenjohtaja (kunnanvaltuusto valitsee)
  • Rakennusvalvontalautakunnan henkilökohtainen varajäsen (kunnanvaltuusto valitsee)
  • Lupavaliokunann jäsen (kunnanvaltuusto valitsee) 
  • 4H-yhdistyksen kunnan edustaja (kunnanhallitus nimeää)

 

Edellä mainittuihin luottamuselimiin tulee Janna Jyrälän tilalle nimetä uudet luottamushenkilöt, mikäli hänelle myönnetään ero luottamustoimesta.

 

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanvaltuusto päättää

  1. myöntää eron Janna Jyrälälle kunnanvaltuutetun luottamustehtävästä sekä hänen muista luottamustoimistaan (kunnanhallituksen varajäsen, suhteellisten vaalien vaalilautakunnan puheenjohtaja, rakennusvalvontalautakunnan varajäsen, lupavaliokunnan jäsen)
  2. todeta, että valtuuston puheenjohtaja kutsuu (KuntaL 17.2 §) Jyrälän tilalle kunnanvaltuutetuksi Keskustan ensimmäisen varavaltuutetun Jouni Niemelän, jolloin Mikko Vilkistä tulee Keskustan 1. varavaltuutettu ja todeta, että valtuuston puheenjohtaja ei voi kutsua (KuntaL 17.2 §) Niemelän tilalle uutta varavaltuutettua, sillä Suomen Keskusta r.p.:n ehdokaslistalla ei ole ehdokasta, joka voitaisiin valita varavaltuutetuksi
  3. valita Jyrälän tilalle kunnanhallituksen varajäsenen Anton Yrjöselle
  4. valita Jyrälän tilalle suhteellisten vaalien vaalilautakunnan puheenjohtajan
  5. valita Jyrälän tilalle rakennusvalvontalautakunnan varajäsenen Minna Yläkkäälle
  6. valita Jyrälän tilalle lupavaliokuntaan uuden jäsenen
  7. todeta, että kunnanhallitus valitsee Janna Jyrälän tilalle kunnanhallituksen edustajan Kaakonkulman 4H-yhdistykseen

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin. Kunnanhallitus valitsi Kaakonkulman 4H-yhdistykseen edustajakseen Aki Jokimiehen.