Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 55


_______________________________________________________________________________

 

Valtuuston päätösten laillisuus ja täytäntöönpano

 

KhVi 30.03.2026 § 55  

   

 

 

Valmistelija Palvelusihteeri Jukka Husu p. 040 710 7304

 

Kuntalain 39 §:n mukaan kunnanhallitus vastaa valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.

 

Kuntalain 96 §:n mukaan, jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi.

 

Jos valtuusto pysyy päätöksessään, kunnanhallituksen on saatettava hallinto-oikeuden ratkaistavaksi, onko täytäntöönpanolle laillisia esteitä. Hallinto-oikeus ei ratkaise asiaa ennen kuin valitusaika päätöksestä on kulunut.

 

Kunnanvaltuuston 16.2.2026 päättämät asiat olivat:

  • Kuntalain 118 §:n mukainen arviointimenettely, arviointiryhmän loppuraportti/ehdotus
  • Virojoen osayleiskaavan muutos / lämpövoimala
  • Poikkeamat vuoden 2025 talousarvioon
  • Ohjaamopalveluita koskeva sopimus Miehikkälän ja Virolahden kuntien välillä

 

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen

 

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää panna tehdyt päätökset laillisessa järjestyksessä syntyneinä ja toimeenpanokelpoisina täytäntöön.

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.Vappu Kuokka, Aki Jokimies , hyvinvointijohtaja Outi Silander ja hallintojohtaja Sanna Lahti palasivat kokoukseen tämän kokousasian käsittelyn alussa.