RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 47
| Edellinen asia | Seuraava asia |
_______________________________________________________________________________
Virolahden vanhusneuvoston toimintasääntöjen päivittäminen
_______________________________________________________________________________
VanstoVi 10.03.2026 § 2
Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Emma Nuutinen p. 040 199 2189
Virolahden vanhusneuvoston säännöt on päivitetty viimeksi vuonna 2013. Säännöt ovat vanhentuneet esimerkiksi 6 §:n ja 9 §:n osalta, joten niiden päivittäminen on ajankohtaista.
Liitteenä on päivitetyt Virolahden vanhusneuvoston toimintasäännöt.
Esittelijä Virolahden kunnan luottamuselimen puheenjohtaja
Päätösehdotus
Vanhusneuvosto käy keskustelun päivitetyistä toimintasäännöistä ja tekee tarvittavat muutokset. Vanhusneuvosto hyväksyy päivitetyt toimintasäännöt ja vie ne kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.
Päätös
Vanhusneuvosto kävi keskustelun päivitetyistä toimintasäännöistä ja teki tarvittavat muutokset. Vanhusneuvosto hyväksyi liitteenä olevat päivitetyt toimintasäännöt ja vie ne kunnanhallituksen hyväksyttäväksi.
KhVi 30.03.2026 § 47
Valmistelija Hyvinvointikoordinaattori Emma Nuutinen p. 040 199 2189
Palvelusihteeri Jukka Husu p. 040 710 7304
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Topi Heinänen
Päätösehdotus
Virolahden kunnanhallitus hyväksyy Virolahden vanhusneuvoston päivitetyt toimintasäännöt.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin.
| Edellinen asia | Seuraava asia |