RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Virolahden investointimäärärahojen muutokset
Kuteltk 27.04.2022 § 45
Valmistelija Tekninen johtaja
Virojoen terveyskeskuksen peruskorjaukseen otettiin vain kaikkein välttämättömimmät työt määrärahojen niukkuudesta johtuen. Kilpailutus osui hyvään kohtaan, ja määrärahoja jää käyttämättä. Yksi tärkeimmistä asioista jatkoa ajatellen on vesikatteen uusiminen. Kiinteistön huopakate on jo ylittänyt ns. käyttöiän, ja tulisi siksi uusia. Kattopinta-alaa on n. 900 neliöä, ja sen uusiminen maksaa n. 160.000 euroa.
Virojoen päiväkodin suunnittelun kilpailutuksesta jäi pois elementtisuunnittelu, joka jouduttiin sitten hankkimaan pikaisella aikataululla 2021 keväällä. Päiväkodin rakentamisen urakkakilpailutuksen aikana pihan saattoliikenteen suunnitelmia muutettiin turvallisemmaksi. Suunnitelmat jäivät vajavaiseksi mm. kuivatuksen ja massanvaihtojen osalta, joista tulee aiheutumaan vielä lisätöitä. Elementtisuunnittelu ja saattoliikenteen parkki- ja kevyenliikenteen väylän muutostyöt eivät mahdu hankkeeseen varattuihin lisä- ja muutostyön varauksiin. Lisämäärärahan tarve on 50.000 euroa, jotta saattoliikenne saadaan tehtyä suunnitelman esittämällä tavalla.
Lisämääräraha voidaan siirtää terveyskeskuksen peruskorjauksen määrärahasta.
Investointi ja määrärahan muutokset olisi tärkeää käsitellä toukokuun valtuustossa, jolloin työt voitaisiin toteuttaa suunnitellusti kesän 2022 aikana.
Esittelijä Tekninen johtaja Markku Uski
Ehdotus Lautakunta esittää Virolahden kunnanhallitukselle ja -valtuustolle investointiohjelmaan seuraavat muutokset: -Terveyskeskuksen peruskorjauksen investointiin lisätään vesikatteen uusiminen 160.000 €. Lisäys ei aiheuta määrärahan muutostarvetta -Virojoen päiväkodin investointiin siirretään terveyskeskuksen investoinneista 50.000 €. Lisämäärärahalla katetaan työn aikana esiin tulleet lisätyöt.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KhVi 09.05.2022 § 83
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi kuntatekniikan lautakunnan esittämät Virolahden investointimäärärahojen muutokset.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KvVi 16.05.2022 § 11
19/02.01.02/2022
Valmistelija tekninen johtaja Markku Uski
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto hyväksyy kuntatekniikan lautakunnan esittämät Virolahden investointimäärärahojen muutokset.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |