RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Rakennusvalvonnan palvelumaksut, Miehikkälä ja Virolahti
Lupaj 23.02.2022 § 9
Valmistelija Vs. rakennustarkastaja Jari Metso
Rakennusvalvonnan palvelumaksut on hyväksytty Miehikkälän kunnanvaltuustossa 14.12.2021 §52 ja Virolahden kunnanvaltuustossa 20.12.2021 §61.
Kuntaliiton lakimies on antanut 10.2.2022 lausunnon (liite 3b), jonka mukaan jos kyseessä on tietopyynnön johdosta julkisuuslain nojalla annetut ja laissa tarkoitetut omat viranomaisen asiakirjanne, niiden jäjentäminen ja antaminen on viranomaistoimintaa eikä liiketoiminnan muodossa tapahtuvaa, minkä johdosta hinnat ovat arvonlisäverottomia.
Aikaisemmin hyväksytyt palvelumaksut ovat virheelliset, koska ne ovat esitetty arvolisäverollisena. Oheisena liitteenä esitetään rakennusvalvonnan palvelumaksut arvolisäverottomin hinnoin pyöristettynä lähimpään tasalukuun. Pyöristämisen tarkoituksena on selkeyttää hinnastoa.
Liitteet 3a palvelumaksut
3b Kuntaliiton lausunto 10.2.2022
Esittelijä Rakennustarkastaja Jari Metso
Ehdotus Kuntatekniikan lupajaosto päättää esittää Miehikkälän ja Virolahden kuntien yhteiset rakennusvalvonnan palvelumaksut Miehikkälän ja Virolahden kunnanhallituksille ja edelleen Miehikkälän ja Virolahden kunnanvaltuustoille vahvistettavaksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kuntatekniikan lupajaosto päättää esittää Miehikkälän ja Virolahden kuntien yhteiset rakennusvalvonnan palvelumaksut Miehikkälän ja Virolahden kunnanhallituksille ja edelleen Miehikkälän ja Virolahden kunnanvaltuustoille vahvistettavaksi.
KhVi 14.03.2022 § 46
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää kuntatekniikan lupajaoston ehdotuksen Miehikkälän ja Virolahden kuntien yhteisistä rakennusvalvonnan palvelumaksuista Virolahden kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti
KvVi 16.05.2022 § 12
Valmistelija rakennustarkastaja Jari Metso
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Virolahden kunnanvaltuusto hyväksyy kuntatekniikan lupajaoston ehdotuksen Miehikkälän ja Virolahden kuntien yhteisistä rakennusvalvonnan palvelumaksuista liitteen mukaisena.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |