RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 16.05.2022/Pykälä 13
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Rakennusjärjestys, Miehikkälä ja Virolahti
Lupaj 23.02.2022 § 8
Valmistelija Vs. rakennustarkastaja Jari Metso
Rakennusjärjestys on hyväksytty Miehikkälän kunnanvaltuustossa 14.12.2021 §50 ja Virolahden kunnanvaltuustossa 20.12.2021 §59. Rakennusjärjestys astui voimaan 1.2.2022.
Virolahden kunnanvaltuusto kokouksessaan 14.2.2022 valtuuston I varapuheenjohtaja oli huomauttanut, että kuntien internetsivuilla oleva rakennusjärjestys on Virolahden kunnanvaltuuston päätöksen vastainen.
Virolahden kunnanvaltuuston 20.12.2021 käsittelyssä rakennusjärjestyksen tiedosto sisälsi muutoshistoriamerkinnät. Sen sijaan internetsivuilla julkaistusta versiosta (liite 2b) on poistettu muutoshistoriamerkinnät luettavuuden vuoksi.
Epäselvyyksien välttämiseksi lupajaoston, Virolahden kunnanhallituksen sekä -valtuuston on syytä ottaa kantaa, että onko julkaistu asiakirja muutoshistoriamerkintöjen poistamisen jälkeen asiasisällöltään sama valtuuston hyväksymä rakennusasiakirja
Liitteet 2a rakennusjärjestys (Virolahden kunnanvaltuusto)
2b rakennusjärjestys (julkaistu internetsivuilla)
Esittelijä Rakennustarkastaja Jari Metso
Ehdotus Kuntatekniikan lupajaosto toteaa, että internetsivuilla julkaistu rakennusjärjestys ja Virolahden kunnanvaltuuston 20.12.2021 (§59) hyväksymä rakennusjärjestys ovat sisällöllisesti samat sekä
lähettää rakennusjärjestyksen edelleen Virolahden kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kuntatekniikan lupajaosto päättää esittää rakennusjärjestyksen Virolahden kunnanhallituksen käsiteltäväksi ja edelleen Virolahden kunnanvaltuustoon hyväksyttäväksi.
Lupaj 06.04.2022 § 15
Valmistelija Vs. rakennustarkastaja Jari Metso
Aiemmin 23.2.2022 pidetyn lupajaoston kokouksen jälkeen lisätty tarkentavia liitteitä. Kokouksessa oli nähtävillä ainostaan siistityt versiot, joista ei käynyt ilmi kunnanhallituksen poistamat kohdat.
Liitteet 1a Rakennusja?rjestys Miehikkälä ja Virolahti
1b Rakennusja?rjestys, internetsivut 1.2.2022
1c Rakennusja?rjestys, kuulutus 27.1.2022
1d Rakennusja?rjestys, Vikv 20.12.2021
Esittelijä Rakennustarkastaja Jari Metso
Päätösehdotus Kuntatekniikan lupajaosto toteaa liitteet asianmukaisiksi ja lähettää rakennusjärjestyksen edelleen Virolahden kunnanhallituksen käsiteltäväksi.
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Kuntatekniikan lupajaosto katsoo, että kokouksessa on esitetty tarvittavat liitteet, joista käy ilmi asiakirjojen olevan sisällölliset samat. Kuntatekniikan lupajaosto päättää esittää rakennusjärjestyksen Virolahden kunnanhallituksen käsiteltäväksi ja edelleen Virolahden kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.
KhVi 25.04.2022 § 72
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Kunnanhallitus toteaa, että Virolahden kunnanvaltuuston 20.12.2021 (§59) päättämä rakennusjärjestys asiakirja (liite 1d) ja kunnan internet-sivuilla 1.2.2022 julkaistu rakennusjärjestys dokumentti (liite 1b) ovat sisällöllisesti samat ja täten kunnanvaltuuston tekemän päätöksen mukaisia.
Kunnanhallitus toimittaa asian edelleen kunnanvaltuuston käsiteltäväksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KvVi 16.05.2022 § 13
Valmistelija rakennustarkastaja Jari Metso
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Virolahden kunnanvaltuusto toteaa, että valtuuston 20.12.2021 (§59) päättämä rakennusjärjestys (liite 1d) ja kunnan internet-sivuilla oleva rakennusjärjestysdokumentti (liite 1b) ovat sisällöllisesti samat ja täten valtuuston tekemän päätöksen mukaisia.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |