RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.09.2022/Pykälä 129
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Vastaselitys Itä-Suomen hallinto-oikeudelle hallintoriita/kunnallisvalitus asiassa 736/2022
KhVi 26.09.2022 § 129
1/00.06.01/2021
Valmistelijat hallintojohtaja Otto Koskela, p. 040 199 2146 ja kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli, p. 050 389 2100
Virolahden kunta on jättänyt Itä-Suomen Hallinto-oikeudelle 6.4.2022 hallintoriitahakemuksen/kunnallisvalituksen koskien Kymenlaakson sosiaali- ja tarveyspalveluiden kuntayhtymän (Kymsote) hallituksen 24.2.2022 tekemää päätöstä §45. Asia koskee Kymsoten perussopimuksen ja yhtymävaltuuston päätöksen vastaisesti liikaa laskutettuja palvelumaksuja Virolahdelta.
Kymsote on antanut oman lausuntonsa/vastineensa asiassa 30.6.2022.
Itä-Suomen hallinto-oikeus on varannut Virolahden kunnalle tilaisuuden vastaselityksen antamiseen. Hallinto-oikeus on pidentänyt jättöaikaa ja vastaselitys tulee jättää viimeistään 30.9.2022.
Virolahden kunnan vastaselitys perusteineen on esitetty tämän päätösesityksen liitteinä.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Kunnanhallitus antaa liitteenä olevan vastaselityksen Itä-Suomen hallinto-oikeudelle hallintoriita/kunnallisvalitus asiassa 736/2022
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |