RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 34
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
# | Kymen Jätelautakuntasopimus_1.1.2023 | |
# | Jätelautakunnan perustamissopimus | |
# | Oheisaineisto Kymen jätelautakunnan pöytäkirjan ote 20102022 §30 |
_______________________________________________________________________________
Kymen jätelautakunnan lautakuntasopimuksen muuttaminen
______________________________________________________________________________
KhVi 07.11.2022 § 158
Valmistelija kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli, p. 050 389 2100
Kymen jätelautakunta on kokouksessaan 20.10. päättänyt lähettää valtuustolle hyväksyttäväksi kuntalain 52 §:n mukaisen sopimuksen kuntien yhteisestä jätehuoltoviranomaisesta, jätelain 23 §:n mukaisesta jätelautakunnasta.
Sopimusta esitetään muutettavaksi 1.1.2023 alkaen, jolloin Kymen jätelautakunnan olisi määrä alkaa hoitaa myös Pertunmaan kunnan jätehuoltoviranomaisen tehtäviä.
Lautakuntasopimukseen ehdotetaan, että:
- Pertunmaan kunta lisätään osapuoleksi
- Pertunaan kunta nimeää jäsenen jätelautakuntaan, jolloin jäsenten määrä nousee 14:sta.
- Maininta lautakunnan johtosäännöstä poistetaan tarpeettomana
- Jätehuollon perusmaksun (ekomaksu) laskutus siirtyy jäteyhtiölle ja perusmaksu kattaa myös lautakuntamaksun, jolla kaatetaan lautakunnan toiminnasta aiheutuvat kulut.
Kymenlaakson Jäte Oy:n hallitus käsittelee Pertunmaan liittymistä osakkaaksi joulukuussa. Lautakuntasopimus laaditaan siis siltä osin ehdollisena.
Muutoin sopimustekstiin ei esitetä merkittäviä muutoksia. Sopimustekstiä on muokattu ajankohtaisemmaksi ja huomioitu lainsäädäntömuutokset.
Jäsenkuntien valtuustoja pyydetään käsittelemään liitteenä oleva sopimus marraskuun aikana.
Kaakon kaksikon tekninen johtaja esittää, että Kymenlaakson jätelautakunnan pöytäkirjat annettaisiin tiedoksi Miehikkälän ja Virolahden kunnille sekä kuntatekniikan lautakunnalle.
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy ehdotetut muutokset Kymen jätelautakunnan lautakuntasopimukseen ja esittää kunnanvaltuustolle liitteenä olevan lautakuntasopimuksen hyväksymistä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KvVi 14.11.2022 § 34
70/00.06.02/2022
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Virolahden kunnanvaltuusto hyväksyy Kymen jätelautakunnan lautakuntasopimuksen liitteen mukaisesti.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |