Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 14.11.2022/Pykälä 26


_______________________________________________________________________________

 

Talousarviomuutokset vuodelle 2022

 

_______________________________________________________________________________

KhVi 24.10.2022 § 144 

Valmistelija Hallintojohtaja Otto Koskela, puh. 0401992146 ja

 Kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli, puh. 0503892100.

 

Hallintosäännön 64 §:n mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana. Talousarviovuoden jälkeen talousarvion muutoksia voidaan käsitellä vain poikkeustapauksissa. Tilinpäätöksen allekirjoittamisen jälkeen valtuustolle ei voi enää tehdä talousarvion muutosehdotusta.

 

Määrärahojen sitovuustasot on määritelty Virolahden talousarviossa. Seuraavassa esitetään määrärahamuutoksia käyttötalouden osalta toimielimelle Kunnanhallitus sekä muutoksia talousarvion tuloslaskelmaosaan ja rahoitusosaan tarvittavin osin. Käyttötalouden osalta teknisen lautakunnan ja sivistystoimen talousarviomuutosehdotukset kulkevat eri reittiä lautakuntien kautta eteenpäin.

 

Käyttötalousosa

 

Kunnanhallitus

 

1)      Menolisäys + 50.000 €

  • Peruste: Selvitykset ja oikeudenkäyntikulut
    • Kustannuspaikka: 1300 Kunnanhallitus
    • Tili: 4340 Toimisto- ja asiantuntijapalvelut

 

2)      Menolisäys + 5.100 €

  • Peruste: Avustus nuorten ensiasuntoon
    • Kustannuspaikka: 1310 Yleishallinto
    • Tili: 4730 Muut avustukset kotitalouksille

 

?      Kymsoten toimittamat ennusteet sote-kustannusten toteumasta ovat poikenneet toisistaan merkittävästi vuoden 2022 aikana. Sote-kustannuksiin (Kunnanhallitus) tullaan esittämään talousarviomuutosta myöhemmin tämän vuoden aikana, kunhan ennuste lopullisesta toteumasta täsmentyy.

 

Tuloslaskelmaosa

 

Verotulot

 

1)      Tulovähennys - 288.000 €

  • Peruste: Kuntaliiton veroennustekehikko 8/2022
  • Tili: 5000 Kunnan tulovero

 

2)      Tulojen lisäys + 277.000 €

  • Peruste: Kuntaliiton veroennustekehikko 8/2022
  • Tili: 5200 Osuus yhteisöveron tuotosta

 

3)      Tulovähennys - 57.000 €

  • Peruste: Kuntaliiton veroennustekehikko 8/2022
  • Tili: 5100 Kiinteistövero

 

 

Korkotulot

 

1)      Tulovähennys - 6.700 €

  • Peruste: Odotettua voimakkaampi ja nopeampi korkotason nousu. Kuntatodistusten korot kääntyivät negatiivisesta positiiviseksi.
  • Tili: 6040 Muut korkotuotot

 

Muut rahoitustulot

 

1)      Tulovähennys - 164.300 €

  • Peruste: Odotettua heikompi osinkokertymä Kymenlaakson Sähkön tilikaudelta 2021.
  • Tili: 6100 Osinkotuotot

 

Korkomenot

 

1)      Menolisäys + 100.000 €

  • Peruste: Odotettua voimakkaampi ja nopeampi korkotason nousu
  • Tili: 6290 Muut korkokulut

 

Muut rahoitusmenot

 

1)      Menolisäys + 5.100 €

  • Peruste: Vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korkoja
  • Tili: 6320 Viivästyskorot

 

2)      Menolisäys + 1.000 €

  • Peruste: Muut rahoituskulut
  • Tili: 6380 Muut rahoituskulut

 

Rahoitusosa

 

Lainakannan muutokset

 

1)      Lisäys lyhytaikaisten lainojen muutokseen + 2.000.000 €

  • Peruste: Erityisesti Virolahden talousarviotasoa korkeampi sote-laskutus ja Kymsoten alijäämän kattamiseen varautuminen.

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää yllä eritellyt talousarviomuutokset kunnanvaltuuston hyväksyttäväksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

KvVi 14.11.2022 § 26  

69/02.01.02/2022  

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli

 

Päätösehdotus Kunnanvaltuusto päättää hyväksyä yllä eritellyt talousarviomuutokset esitetyin perustein.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.