Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 01.02.2023/Pykälä 1


 

Kuntatekniikan lautakunnan kokouspäivät

 

Kuteltk 01.02.2023 § 1

_________________________________________________________________________ 

4/00.02.09/2023  

 

 

Hallintosäännön 126 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Kuntatekniikan lautakunnan kokoukset on pidetty pääsääntöisesti joka kuukauden viimeisenä keskiviikkona vuorotellen Virolahdella ja Miehikkälässä. Pitkäkosken päiväkodin urakoitsijan valinta joudutaan aikataulullisista syistä tekemään ylimääräisessä kokouksessa, jonka puheenjohtaja kutsuu koolle.

 

Vuoden 2023 kokouspäivät 30.6.2023 asti olisivat muutoin:

 

1.2.2023 (siirretty päivältä 25.1.2023)

22.2.2023

29.3.2023

26.4.2023

31.5.2023

28.6.2023

 

Tarpeen vaatiessa voidaan pitää ylimääräisiä kokouksia tai muuttaa alustavaa kokouspäivää.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Markku Uski

 

Ehdotus Lautakunta päättää, että lautakunnan kokoukset pidetään 30.6.2023 asti joka kuukauden viimeinen keskiviikko.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.