Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kuntatekniikan lautakunta
Pöytäkirja 01.02.2023/Pykälä 6


 

Aloitteet, Miehikkälä

 

Kuteltk 01.02.2023 § 6

_________________________________________________________________________ 

5/00.01.02.00/2023  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja

 

 Kuntalain 23 §:n (410/2015) mukaan kunnan asukkaalla sekä kunnassa toi­mi­val­la yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita kunnan toimintaa kos­ke­vis­sa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suo­ri­te­tut toimenpiteet. Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuo­des­sa sen toi­mi­val­taan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden joh­dos­ta suoritetut toi­men­pi­teet.

Hallintosääntö 119 §: Kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jäl­keen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kun­nan toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan pu­heen­joh­ta­jal­le.

Kunnanhallituksen on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä esitettävä val­tuus­tol­le luettelo valtuutettujen tekemistä ja kunnanhallitukselle lä­he­te­tyis­tä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lo­pul­li­ses­ti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden joh­dos­ta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty lop­puun.

Kunnanhallitukselle lähetyt ja valtuutettujen tekemät aloitteet, joita ei ole vuoden 2022 loppuun mennessä valtuusto käsitellyt:

Miehikkälän nuorisovaltuuston aloite padel-kentän rakentamiseksi monitoimikentän alueelle.

Padel-ulkokentän rakentamiskustannukset ovat n. 40-60.000 euroa riippuen perustamisolosuhteista ja kentän laadusta. Tällä hetkellä Miehikkälän kunnan talous ei mahdollista padel-kentän toteutusta. Vaikka kenttää ei tässä vaiheessa pystytä toteuttamaan, on hienoa että nuoret tuovat toiveitaan näin esiin myös jatkossa, sillä tulevaisuudessa tilanne voi helpottua, ja toiveita pystyttäisiin toteuttamaan esimerkiksi hankerahoituksen kautta.

 

Esittelijä Tekninen johtaja Markku Uski

 

Ehdotus Lautakunta esittää Miehikkälän kunnanhallitukselle ja -valtuustolle, että nuorisovaltuuston aloitteeseen padel-kentän rakentamiseen vastataan, ettei kentän toteutus ole tällä hetkellä talouden kannalta mahdollista toteuttaa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.