RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 30.01.2023/Pykälä 4
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Kymenlaakson alueellisen hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2022 sekä Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelman raportti 2022
_______________________________________________________________________________
SivHyltk 29.11.2022 § 73
Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Auli Hyttinen p. 050 389 2110
Kuntalain (410/2015/1 §) ja terveydenhuoltolain (1326/2010/12 §,
36 §) mukaan kunnan ja sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän
tulee edistää asukkaidensa hyvinvointia. Niiden on raportoitava valtuustolle vuosittain kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä
toteutetuista toimenpiteistä ja valmisteltava vähintään kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Laissa määritellyt terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen alueelliset hyvinvointistrategiat
ja -suunnitelmat on valmisteltava yhteistyössä kuntayhtymän ja kuntien kanssa.
Kymsote on koordinoinut alueellista hyte- ja hyvinvointikertomustyötä kesäkuusta 2019 alkaen kuntajohtajien päätöksellä. Kymenlaakson ensimmäinen alueellinen hyvinvointikertomus sekä Ikääntyneen
väestön hyvinvointisuunnitelma on laadittu tiiviissä yhteistyössä Kymenlaakson kuntien (Hamina, Kotka, Kouvola, Miehikkälä, Pyhtää,
Virolahti), Kymsoten ja järjestöjen kanssa.
Kymenlaakson alueellinen hyvinvointikertomus 2020 ja -suunnitelma
2020-2025 on hyväksytty Kymsoten yhtymävaltuustossa
27.11.2020. Kymenlaakson alueellinen ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2021-2025 on hyväksytty yhtymävaltuustossa 17.12.2021.
Hyvinvointikertomus 2020 ja -suunnitelma 2020-2025 sekä Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelma 2021-2025 ovat strategisia
asiakirjoja, joiden avulla saadaan tiedolla johtamisen sekä päätöksenteon tueksi kokonaiskuva maakunnan hyvinvoinnin ja terveyden
edistämisen tilasta. Suunnitelmien yhteiset painopisteet perustuvat
väestön terveysseurantatietoihin sekä asiantuntijatietoon.
Suunnitelmaosaa täydennetään vuosittain kuntien, kuntayhtymän ja järjestöjen strategioiden mukaisilla painotuksilla ja toimenpiteillä. Ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelman toteutuneista toimenpiteistä
raportoidaan osana alueellisen hyvinvointikertomuksen raporttia vuosittain talous- ja toimintasuunnittelun yhteydessä.
Kymenlaakson alueelliset hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen
strategiset painopisteet:
Kymenlaakson asukkailla on mahdollisuus
1) elää päihteetöntä elämää ja saada tukea siihen
2) terveellisiin elintapoihin ja hyvään mielenterveyteen
3) elää turvallista arkea terveellisessä ympäristössä
4) merkitykselliseen elämään
Kymenlaakson alueelliset ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelman strategiset painopisteet:
Kymenlaakson asukkailla on mahdollisuus
1) merkitykselliseen elämään
2) elää päihteetöntä elämää ja saada tukea siihen
3) terveellisiin elintapoihin ja hyvään mielenterveyteen
4) elää turvallista arkea terveellisessä ympäristössä
Vuosiraportissa 2022 arvioidaan alueelliselle hyte-työlle asetettujen
välitavoitteiden toteutumista (syksy 2021- syksy 2022). Raporttia täydentävät Kuntakortit kaikista alueen kunnista ja Alueellisen ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelman Kymsoten sekä kuntien raportit toimenpiteiden toteutumisesta. Raportin liitteenä on Kymenlaakson alueellisten hyte-painopisteiden mukaisten valittujen seurantaindikaattoreiden tiedot kunnittain, koko maan tasoon verrattuna sekä vertailumaakunnittain (Etelä-Karjala, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala,
Pohjois-Savo), siltä osin kuin uusinta tietoa on ollut saatavilla. Raportin koonnin tueksi on lisäksi kuultu kuntalaisia hyte-työn toteutumisesta (Kysely: Prototyypit Online-yhteisö 2022) sekä vanhusneuvostoja ikääntyneen väestön hyvinvointisuunnitelman valmistelussa.
Hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelmien painopisteiden mukaiset
tavoitteet ohjaavat väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä
poikkihallinnollisena ja monialaisena yhteistyönä. Tavoitteet ja toimenpiteet tukevat myös osaltaan hallitusohjelman täytäntöönpanoa
- siirtymistä raskaista ja kalliimmista palveluista ennakoivaan ja ehkäisevään työhön. Näillä toimilla hillitään inhimillisten sekä taloudellisten kustannusten kasvua. Myönteisen kehityksen aikaansaaminen
edellyttää määrätietoista työtä kaikilla kuntalaisten hyvinvointiin vaikuttavilla osa-alueilla. Alueellinen työ jatkuu myös Kymenlaakson hyvinvointialueella painopisteiden mukaisten hyte -yhteistyöverkostojen järjestäytymisellä ja toiminnan suuntaamisella yhteisten hyvinvointitavoitteiden saavuttamiseksi.
Hyvinvointialueen HYTE-lautakunta käsittelee 1.12.2022 kokouksessaan alueellisen vuoden 2020 hyvinvointikertomuksen ja -suunnitelman päivittämistä. Kaakon kaksikon HYTE-työryhmä käsittelee suunnitelmaa 13.1.2023 kokouksessaan ja asettaa vuoden 2023 paikalliset tavoitteet.
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Auli Hyttinen
Päätösehdotus Lautakunta merkitsee raportit tiedoksi ja lähettää ne edelleen tiedoksi Virolahden ja Miehikkälän kunnanhallituksille ja -valtuustoille.
Päätös Lautakunta merkitsi raportit tiedoksi ja lähettää ne edelleen tiedoksi Virolahden ja Miehikkälän kunnanhallituksille ja -valtuustoille.
KhVi 16.01.2023 § 217
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee raportit tiedoksi ja lähettää ne edelleen tiedoksi Virolahden kunnanvaltuustolle.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
KvVi 30.01.2023 § 4
7/12.06.00/2022
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto merkitsee raportit tiedoksi.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |