RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 31.03.2023/Pykälä 27
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
_______________________________________________________________________________
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus ja keskusvaalilautakunnan väliaikainen puheenjohtaja
KvltkVi 31.03.2023 § 27
Valmistelija keskusvaalilautakunnan sihteeri Anita Takasuo, p. 050 389 120
Hallintosäännön 127 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä.
Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille, joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.
Vaalilain 14 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunta on päätösvaltainen viisi (5) jäsenisenä. Mikäli lautakunnan jäsen tietää olevansa esteellinen tai estynyt osallistumaan tähän kokoukseen, pyydetään pikaisesti ottamaan yhteyttä valmistelijaan; p. 050 389 2120 varajäsenen paikalle saamiseksi.
Hallintosäännön 128 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali voidaan lähettää sähköisesti.
Kokouksen ajankohta määräytyy Oikeusministeriön ohjeeseen keskusvaalilautakunnan määräajoista. Esityslista on lähetetty toimielimen jäsenille 15.3.2023.
Ennen esityslistan lähetystä on saatu tieto, että puheenjohtaja Mikko Vilkki ja varapuheenjohtaja Jaana Takala ovat estyneitä osallistumaan tähän kokoukseen. Tästä syystä lautakunnan on nimettävä tälle kokoukselle väliaikainen puheenjohtaja läsnäolevien jäsenten/varajäsenten keskuudesta.
Esittelijä Virolahden keskusvaalilautakunnan sihteeri Anita Takasuo
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta
1) nimeää tälle kokoukselle väliaikaisen puheenjohtajan läsnäolevien jäsenten/varajäsenten keskuudesta ja
2) puheenjohtajan esittelystä toteaa kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja jäsenmäärään nähden päätösvaltaiseksi.
Päätös Keskusvaalilautakunta päätti
1) nimetä tämän kokouksen puheenjohtajaksi yksimielisesti Marjaana Hellän, ja
2) todeta valitun puheenjohtajan esittelystä tämän kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja jäsenmäärään nähden päätösvaltaiseksi.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |