Dynasty tietopalvelu Haku RSS Virolahden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Virolahden kunnanhallitus
Pöytäkirja 20.03.2023/Pykälä 63


_______________________________________________________________________________

 

Hallintojohtajan viran haettavaksi julistaminen

 

KhVi 20.03.2023 § 63  

26/01.01.01.01/2023  

 

 

Valmistelija Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela, puh. 0401992146.

 

Virolahden kunnanvaltuusto on 13.3.2023 (§ 6) päättänyt valita Virolahden kunnanjohtajan virkaan Kaakon kaksikon hallintojohtaja Otto Koskelan. Koskela on päättänyt ottaa viran vastaan, mikä aiheuttaa rekrytointitarpeen hallintojohtajan virkaan.

 

Kaakon kaksikon hallintosäännön § 42 mukaan viran tai virkasuhteen julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Kun virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen on valtuusto, viran tai virkasuhteen julistaa kuitenkin haettavaksi kunnanhallitus.

 

Hallintosäännön § 43 mukaan yhteisten toimialojen toimialajohtajien ja hallintojohtajan valinnasta päättää vastuukunnan kunnanhallitus. Edellä mainittujen virkojen osalta haun valmistelee valintaryhmä. Valintaryhmään kuuluvat kyseessä olevan yhteislautakunnan puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä molempien kuntien kunnanhallitusten ja -valtuustojen puheenjohtajat sekä kunnanjohtajat.

 

Valintaryhmä on arvoinut hallintojohtajan viran hakukriteereitä, aikataulua ja ilmoituskanavia 16.3.2023. Valintaryhmä esittää, että hakuajaksi määriteltäisiin lähtökohtaisesti 21.3.2023 - 4.4.2023. Hakuilmoitus on tarkoitus julkaista Kuntarekryssä.

 

Valintaryhmä tekee valinnat haastateltavista ehdokkaista, toteuttaa haastattelut ja valmistelee esityksen Virolahden kunnanhallitukselle. Valintaryhmä myös esittää, että Virolahden kunnanhallituksen puheenjohtajan päätöksellä hakuaikaa voidaan tarvittaessa jatkaa ilman erillistä kunnanhallituksen päätöstä.

 

Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Otto Koskela

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää julistaa hallintojohtajan viran haettavaksi aikavälille 21.3. - 4.4.2023 ja valtuuttaa kunnanhallituksen puheenjohtajan tarvittaessa jatkamaan hakuaikaa.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.