RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.virolahti.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Virolahden kunnanvaltuusto
Pöytäkirja 13.03.2023/Pykälä 10
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
_______________________________________________________________________________
Lupajaoston jäsenmuutos, Virolahti
KhVi 20.02.2023 § 39
Valmistelija hallintosihteeri Anita Takasuo, p. 050 389 2120
Perussuomalaisten ryhmän jäsen Anna Hannolainen on muuttanut pois paikkakunnalta 2.8.2022. Tieto poismuutosta ilmenee Louhi Väestöweb 2.0 järjestelmän tiedoista.
Anna Hannolainen on ollut kuntatekniikan lautakunnan lupajaoston jäsen ja hänen henkilökohtainen varajäsenensä on Jani Henelius. Jani Henelius ilmoittaa kirjeellään 9.2.2023, että Anna Hannolaisen poismuuton vuoksi lupajaoston asialistat voi toistaiseksi lähettää hänelle.
Kuntatekniikan lautakunnan lupajaostossa on neljä jäsentä, kaksi kummastakin Kaakon kaksikon kunnasta. Valtuustokauden alussa Miehikkälän valtuusto valitsee lupajaostolle varapuheenjohtajan ja Virolahden valtuusto puheenjohtajan. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan kuntatekniikan lautakunnan jäsenistä.
Kuntalain 32 §:n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston toimikaudeksi, jollei valtuusto ole päättänyt lyhyemmästä toimikaudesta. Kuntalain 71 §:n mukaan vaalikelpoinen kunnan luottamustoimeen on mm. kuntalainen, jonka kotikunta kyseinen kunta on.
Luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa luottamustehtävään paikkakunnalta poismuuton vuoksi. Vaalikelpoisuuden menettämisestä säädetään kuntalain 78 §:ssä. Yleensä henkilö itse ilmoittaa vaalikelpoisuutensa menetyksestä, mutta asiaan voidaan puuttua myös viran puolesta. Valtuuston täytyy päätöksellään todeta valtuutetun luottamustoimi päättyneeksi vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta. Toteamispäätös pannaan täytäntöön heti.
Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan valtion komiteoissa, neuvottelukunnissa ja muissa vastaavissa toimielimissä, sekä kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuunottamatta kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Lupajaostoon valittiin 9.8.2021 § 33 seuraavat virolahtelaiset henkilöt:
puh.joht. Jukka Lappi (henk.koht.vara Heli Varjakoski)
jäsenen Anna Hannolainen (henk.koht. vara Jani Henelius).
Miehikkälästä lupajaostoon kuuluu:
varapuh.joht. Wilma Kirkkopelto (henk.koht. vara Katja Harju)
jäsen Marko Korpela (henk.koht. vara Tenho Myllymäki)
Esittelijä Virolahden kunnanjohtaja Veli-Matti Pulli
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se myöntää Anna Hannolaiselle eron 2.8.2022 alkaen kuntatekniikan lautakunnan lupajaoston jäsenen tehtävästä vaalikelpoisuuden menettämisen vuoksi.
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen/varajäsenen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti
KvVi 13.03.2023 § 10
8/00.00.01.02/2023
Esittelijä Virolahden vt. kunnanjohtaja Otto Koskela
Päätösehdotus Kunnanvaltuusto myöntää Anna Hannolaiselle eron 2.8.2022 alkaen kuntatekniikan lautakunnan lupajaoston jäsenen tehtävästä vaalikelpoisuuden menettämisen vuoksi.
Kunnanvaltuustolle nimeää hänen tilalleen uuden jäsenen/varajäsenen.
Päätös Kunnanvaltuusto päätti
1) myöntää Anna Hannolaiselle eron 2.8.2022 alkaen kuntatekniikan lautakunnan lupajaoston jäsenen tehtävästä.
2) nimetä lupajaoston uudeksi jäseneksi Jani Heneliuksen ja varajäseneksi Sami Kydön.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |